Mietin kenet nostaisin kansainvälisen naistenpäivän naiseksi. Onhan näitä historiassa ja nykypäivässä. Mieleeni juolahtivat sisar Benedictan sanat jossain seurakunnan tilaisuudessa: "Miksi aina vain Äiti Teresa? Onhan meillä Anna-Liisa Jaanu-Ismudjito, joka tekee yhtä suurta työtä." Sisareni Anna-Liisan työstä kertovan kirjan tarina tulee valmiiksi tänä vuonna, kun Penghiburin lastenkoti ja kaikki muu sen ympärillä syntynyt työ siirtyy muiden käsiin. Sisareni tulee sen jälkeen takaisin Suomeen. Hänen miehensä Suprapto kuoli vuoden alussa. Olen iloinen siitä, että kirjoitin tämän kirjan merkittävästä työstä, monista merkittävistä ihmisistä ja kulttuurien kirjosta Indonesiassa. Amanda-kustannus myy loppuvarastoa edullisesti. |
Katselin tämän aamun lehdestä kirjauutisia. Huomasin lukuisat elämäkerrat elävistä ja kuolleista. Tietofinlandiaehdokkaista on kolme kuudesta elämäkertoja, aiemmin eläneitä arvokkaita ihmisiä. Kirjakaupan mainoksessa tämän päivän sankareiden tarinoita. Kun katselen kirjahyllyäni ja ajattelen viime aikojen lukemisiani, niin niissäkin on useita elämäkertoja. Pablo Nerudan 1970-luvun lopussa, kiireisinä vuosinani, ilmestynyt muistelmateos Tunnustan eläneeni. Se on kulkenut uskollisesti mukana, mutta nyt vasta huomasin, etten ollut silloin ehtinyt sitä lukea! Nyt luin ja se oli elämys. Miten mielenkiintoinen elämä monissa eri maissa ja kulttuureissa. Kun Koti aavikolla -sarjasssa oltiin pohjois-Chilen aavikolla, tunnistin Nerudan tarinoita. Samoin olin tunnistanut Chatvikin Patagonia, Patagoniasta. Miten kliseemäinen kuva ns. Latinalaisesta Amerikasta meillä pyöriikään! Ja katolisesta kirkosta siellä! Kun kirjoitin kirjaani Ruusuja Neitsyt Marialle, löysin Argentiinan kirkon (ja nykyisen paavinkin ohimennen) ilman ulkopuolisten kaikkitietäviä leimoja.
Neruda oli pitkään myös Aasiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Vaikka hän ei tunnekaan Jaavan maaseutua, on kuitenkin selvästi kysymys samasta maasta kuin Suprapto Ismudjiton muistemissa Kipu ja kauneus, joka kuvaa myös rikkaan jaavalaisen kulttuurin vapautumista siirtomaavallan otteesta. Oma kirjani Naisena Jaavalla kertoo nykyisen Indonesian jaavalaisesta kulttuurista ja maaseudun elämästä, erityisesti naisten näkökulmasta. Sitä kirjoittaessani tutustuin moniin ihmisiin ja asioihin, kansantarinoita julkaisin kirjassa Jaavalaisia legendoja.
Asiat liittyvät ja lomittuvat toisiinsa muodostaen elävän mosaiikin. Mielenkiintoista! Tässä vain muutama esimerkki. Jatkan ehkä toisella kertaa matkaani ihmisten kokemustan kautta tässä yhteisessä maailmassamme. Olen yrittänyt saada yhden powerpoint-ohjelman käyttökuntoon huomiseen tilaisuuteen, jossa kerron sisareni työstä Indonesiassa. Sen kunniaksi yksi tarina kirjastani Naisena Jaavalla - Suomalaisen diakonissan tarina: Kesällä 1995 osallistuin paikallisen helluntaikirkon järjestämään elokuvaesitykseen Murian-vuoren alarinteellä metsäaukiolla. Kansa istui maassa yön lempeässä lämmössä hyttysten syötävänä. Generaattori lakkoili välillä — sähköä ei alueella ollut — mutta tauon aikana yllä loisti kaunis tähtitaivas ja tropiikin yö oli ääniä täynnä. Olin paikalla Suprapton ja Anna-Liisan kanssa, joten kuuluin arvovieraisiin. Meidät sijoitettiin katoksen alle arvokkaille paikoille tuoleille istumaan valkokankaan taakse, joten näimme elokuvat nurjalta puolelta. — Se oli käänteinen ikivanhalle jaavalaisen varjoteatterin istumajärjestykselle. Kun hallitsija järjesti kansalle teatteriesityksen, kansa istui kankaan takana nähden nukkien varjot, jotka ovat kauniin pitsimäisiä nukkeihin tehtyjen reikien ansiosta. Värikkäät nahasta tehdyt varjonuket näkyivät hallitsijalle ja hoville. — Esitettiin kolme lyhytelokuvaa, joista kaksi oli amerikkalaisia. Toinen elokuva oli helluntaiseurakunnan kokouksesta ja toinen Nooan arkista. Elokuvat olivat englanninkielisiä tekstitettyinä indonesiaksi, minkä lisäksi ne selostettiin kovaäänisten avulla jaavaksi, koska vanhempi väki ei ymmärtänyt tarpeeksi indonesiaa. Kolmas elokuva oli mielenkiintoisin, mutta en ymmärtänyt puheesta mitään, koska siinä kyläteatteri esitti jaavaksi näytelmän, jossa oli rakkautta, vaimon etsintää, noituutta ja uskollisuutta. Pääteemana oli evankeliumi, uusi oppi, josta kylän vanhimmat eivät osanneet päättää, pitäisikö se ottaa vastaan vai ei. Intomielinen nuori evankelista oli vakuuttunut asiastaan. Kun kylän johtaja oli dukunin lähettämän hengen avulla tappanut kilpakosijansa, jonka evankelista rukouksella herätti henkiin, ratkaisu uuden opin hyväksi oli selvä. Esityksen päätyttyä hiljainen jaavalainen kansa hävisi yön peittämiin metsiin ja generaattori suljettiin. Amanda-kustannuksen päivän tarina Suprapto Ismudjiton kirjasta Kipu ja Kauneus: "Vuonna 1974 verikokeeni osoittivat negatiivista tulosta. Olin iloinen kuullessani sen. Sain lääkäriltä luvan poistua osastolta ja asua kylässä, joka kuului vielä sairaala-alueeseen. Kirkkomme oli rakentanut pienen mökin, jossa sain asua. Kylässä voin elää vapaammin, ja mennä vaikka Jakartaan kysymättä lupaa. ...
Kun katson taaksepäin, näen, että elämäni on ollut täynnä surua. Jumala ei kuitenkaan jättänyt minua yksin, vaan lohdutti minua. Niinpä rukoilin ja kysyin, mitä voisin tehdä auttaakseni muita pääsemään murheidensa yli. Hän pani sydämeeni ajatuksen, että tekisin lehden nimeltä Penghibur, mikä merkitsee Lohduttajaa.
Tottelin tätä ajatusta. Marraskuun 15. päivänä 1980 ilmestyi ensimmäinen Penghibur-lehti, josta otettiin 75 kopiota. Lähetin sitä ystävilleni, erityisesti niille, jotka sairastivat lepraa. Lukijoiden tilaukset ovat nousseet 1500 kappaleeseen. Lukijoiden palautteen perusteella uskoin levikin vielä nousevan."
En enää muista paljon siitä, mitä Pramoedya puhui. Muistan kuitenkin hänen puhetapansa ja ilmapiirin yleisön keskuudessa hänen puhuessaan. Häntä kuunneltiin hyvin vakavasti.
Hän puhui taiteesta. Hän oli juuri palannut Hollannista ja liittynyt LEKRA-järjestöön. Se oli Lembaga Kebudayaan Rakyat, Kansan kulttuurin insituutti, joka tunnettiin vasemmistolaisena organisaationa. Hän sanoi, ettei taide ole olemassa vain itseään varten. Taiteen tulee heijastaa sosiaalista todellisuutta, ja sen tulee toimia sosiaalisten uudistusten käyttövoimana.
|
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |