| Luin Kirsti Ellilän hienon romaanin Lepra. Se kertoo Oriveden leprasairaalasta ja sen viimeisestä johtajattaresta sisar Matildasta, kutsumukselleen uskollisesta diakonissasta. ”Matildan tehtävänä oli huomioida ihmisen ruumis ja sielu. Aina myös sielu.” Aluksi sairaus oli kuin häilyvä varjo kaiken yllä, mutta vähitellen elämä sai syvyyttä kauniin luonnon ja puutarhan keskellä. Lepra on ilkeä tauti, eikä siihen ollut vielä viime vuosisadan alkupuolella tehokasta lääkettä. Sairaalassa oli paljon kipua ja kärsimystä, mutta myös iloa ja juhlaa. Kirjailija välttää kliseet lepran aiheuttamista vaurioista, jotka eivät aina ole lepran aiheuttamia, mutta ei kuitenkaan kiellä sen aiheuttamaa kammoa, joka eristi leprasairaat tehokkaasti muusta yhteiskunnasta. |  |
Vaikka lepra on muuten jo lähes unohdettu tauti, niin vitsejä putoilevista ruumiinosista tarjotaan edelleen. Kirsti Ellilä selittää asiallisesti, että sormien ”putoaminen” johtuu tuntoaistin häviämisestä ja sen aiheuttamista vammoista. Lepra ei pudottele mitään. Sitä vastoin ”töpösormet” ovat kyllä lepran aiheuttamia. Se haurastuttaa sormien ja varpaiden luita, jolloin ne painuvat kokoon ja lyhenevät siten. Muistan, miten joku oppilas kerran vakavasti todisti sormien putoamisen. Hän oli nähnyt kuvan lyhyistä sormista. Kysyin, oliko sormissa kynnet. Hän mietti ja sanoi, että oli. Niinpä emme keksineet, mitä olisi pudonnut.
RSS Feed
