| Tällä viikolla rukoilen erityisesti Penghiburin lastenkodin puolesta. Sisareni yrittää pitää lastenkotia Indonesiassa hengissä, kunnes saa luovutettua sen eteenpäin. Tällä viikolla on tärkeitä neuvotteluja siirron takia. Vähän pitäisi vielä jaksaa. Rukoilen, että kaikki menee oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti. Hänelle kiitos ja kunnia! Lisätietoa lastenkodista: Yayasan Penghiburin Tuki ry |  Kuva: Anna-Liisa Jaanu-Ismudjito |
Katselin tämän aamun lehdestä kirjauutisia. Huomasin lukuisat elämäkerrat elävistä ja kuolleista. Tietofinlandiaehdokkaista on kolme kuudesta elämäkertoja, aiemmin eläneitä arvokkaita ihmisiä. Kirjakaupan mainoksessa tämän päivän sankareiden tarinoita. Kun katselen kirjahyllyäni ja ajattelen viime aikojen lukemisiani, niin niissäkin on useita elämäkertoja. Pablo Nerudan 1970-luvun lopussa, kiireisinä vuosinani, ilmestynyt muistelmateos Tunnustan eläneeni. Se on kulkenut uskollisesti mukana, mutta nyt vasta huomasin, etten ollut silloin ehtinyt sitä lukea! Nyt luin ja se oli elämys. Miten mielenkiintoinen elämä monissa eri maissa ja kulttuureissa. Kun Koti aavikolla -sarjasssa oltiin pohjois-Chilen aavikolla, tunnistin Nerudan tarinoita. Samoin olin tunnistanut Chatvikin Patagonia, Patagoniasta. Miten kliseemäinen kuva ns. Latinalaisesta Amerikasta meillä pyöriikään! Ja katolisesta kirkosta siellä! Kun kirjoitin kirjaani Ruusuja Neitsyt Marialle, löysin Argentiinan kirkon (ja nykyisen paavinkin ohimennen) ilman ulkopuolisten kaikkitietäviä leimoja.
Neruda oli pitkään myös Aasiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Vaikka hän ei tunnekaan Jaavan maaseutua, on kuitenkin selvästi kysymys samasta maasta kuin Suprapto Ismudjiton muistemissa Kipu ja kauneus, joka kuvaa myös rikkaan jaavalaisen kulttuurin vapautumista siirtomaavallan otteesta. Oma kirjani Naisena Jaavalla kertoo nykyisen Indonesian jaavalaisesta kulttuurista ja maaseudun elämästä, erityisesti naisten näkökulmasta. Sitä kirjoittaessani tutustuin moniin ihmisiin ja asioihin, kansantarinoita julkaisin kirjassa Jaavalaisia legendoja.
Asiat liittyvät ja lomittuvat toisiinsa muodostaen elävän mosaiikin. Mielenkiintoista! Tässä vain muutama esimerkki. Jatkan ehkä toisella kertaa matkaani ihmisten kokemustan kautta tässä yhteisessä maailmassamme. Eilen oli Penghiburin lastenkodin kummi-ilta Diakonissalaitoksella. Tervehdyksenä ote kirjastani Naisena Jaavalla: Kun Yayasan Penghibur aloitti toimintansa Keletissä, sitä katseltiin varovasti ja uteliaina vähän kauempaa. Siinä oli outoja ihmisiä, Jakartasta tulleita. Koko Kelingin alue oli ollut hyvin suljettu, muutaman suvun jälkeläisten kansoittama. Anna-Liisa on edelleen ainoa alueelle pysyvästi asettunut ulkomaalainen.
Lapset toivat terveen tuulahduksen lastenkodista. He pärjäsivät koulussa hyvin. Kaikki olivat aina kymmenen parhaan joukossa luokallaan. Muutamat saivat aina koulusta stipendin, mikä tarkoitti, että lukukausimaksua ei tarvinnut maksaa.
Sitten tähän joukkoon tuli kehitysvammaisia, fyysisesti vammaisia. Kaikkia autettiin, hoidettiin ja rakastettiin. Kaiken huippu oli, että kaikki kävivät koulua, myös vammaiset. Kelingin alueen kylissä ihmiset saivat paljon uutta ajateltavaa. Olen yrittänyt saada yhden powerpoint-ohjelman käyttökuntoon huomiseen tilaisuuteen, jossa kerron sisareni työstä Indonesiassa. Sen kunniaksi yksi tarina kirjastani Naisena Jaavalla - Suomalaisen diakonissan tarina:  Kesällä 1995 osallistuin paikallisen helluntaikirkon järjestämään elokuvaesitykseen Murian-vuoren alarinteellä metsäaukiolla. Kansa istui maassa yön lempeässä lämmössä hyttysten syötävänä. Generaattori lakkoili välillä — sähköä ei alueella ollut — mutta tauon aikana yllä loisti kaunis tähtitaivas ja tropiikin yö oli ääniä täynnä. Olin paikalla Suprapton ja Anna-Liisan kanssa, joten kuuluin arvovieraisiin. Meidät sijoitettiin katoksen alle arvokkaille paikoille tuoleille istumaan valkokankaan taakse, joten näimme elokuvat nurjalta puolelta. — Se oli käänteinen ikivanhalle jaavalaisen varjoteatterin istumajärjestykselle. Kun hallitsija järjesti kansalle teatteriesityksen, kansa istui kankaan takana nähden nukkien varjot, jotka ovat kauniin pitsimäisiä nukkeihin tehtyjen reikien ansiosta. Värikkäät nahasta tehdyt varjonuket näkyivät hallitsijalle ja hoville.
— Esitettiin kolme lyhytelokuvaa, joista kaksi oli amerikkalaisia. Toinen elokuva oli helluntaiseurakunnan kokouksesta ja toinen Nooan arkista. Elokuvat olivat englanninkielisiä tekstitettyinä indonesiaksi, minkä lisäksi ne selostettiin kovaäänisten avulla jaavaksi, koska vanhempi väki ei ymmärtänyt tarpeeksi indonesiaa. Kolmas elokuva oli mielenkiintoisin, mutta en ymmärtänyt puheesta mitään, koska siinä kyläteatteri esitti jaavaksi näytelmän, jossa oli rakkautta, vaimon etsintää, noituutta ja uskollisuutta. Pääteemana oli evankeliumi, uusi oppi, josta kylän vanhimmat eivät osanneet päättää, pitäisikö se ottaa vastaan vai ei. Intomielinen nuori evankelista oli vakuuttunut asiastaan. Kun kylän johtaja oli dukunin lähettämän hengen avulla tappanut kilpakosijansa, jonka evankelista rukouksella herätti henkiin, ratkaisu uuden opin hyväksi oli selvä. Esityksen päätyttyä hiljainen jaavalainen kansa hävisi yön peittämiin metsiin ja generaattori suljettiin. |
Marjatta Jaanu-Schröder
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |
RSS Feed
