Herran temppeliintuomisen juhla vakiintui 500-luvulla neljäkymmentä päivää joulusta helmikuun 2. päivään. Juhla oli vanhempi, ainakin edellisen vuosisadan alusta. Kerrotaan, että juhlaa vietettiin yhtä suurella ilolla kuin pääsiäisen alkamista. Juhla kuuluu oikeastaan Herran päiviin, mutta siinäkin Marialla on tärkeä osa. Siinä muistetaan pyhän perheen käyntiä Jerusalemin temppelissä uhraamassa kiitosuhria. Silloin Herra Jeesus vaikkakin vielä lapsi kohtasi vanhan liiton kansan. 

Vanhan liiton profeetaalliset sanat sanoi Messiaan tuloa odottanut vanha Simeon: “Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille” (Luuk. 2:29-33). 

Lännessä juhlan merkitys muuttui enemmän Maria-juhlaksi, Marian puhdistuminen synnytyksen jälkeen. Simeon lausui myös ennustuksen Jeesuksen kärsimyksesta ja kuolemasta sanoessaan Marialle, että hänenkin sydämensä läpi on miekka käyvä. 

Myöhemmin juhlaan liittyi kynttiläkulkue ja kynttilöiden siunaaminen. Suomessa juhlasta käytetään myös kansanomaista nimeä kynttilänpäivä. Katolisessa kirkossa nimi muutettiin 1960-luvulla alkuperäiseen muotoonsa Herran temppeliintuominen.

Videon alussa näkyvä lainaus Hoosean kirjasta kuuluu suomeksi "Tuona päivänä minä vastaan pyyntöihin, sanoo Herra, minä vastaan taivaan pyyntöön, ja taivas vastaa maalle. (Hoos 2:23)

"Odottaminen on adventin avainsana. Sitä kuvaavat adventtikynttilät, jotka ilmaisevat valon lisääntymistä, Kristuksen tulemisen lähestymistä. Yksi ihmisen saamista suurista lahjoista on ajan taju. Ihminen erottaa menneen ja tulevan nykyisyydestä. Hän tietää, mikä mennyt on todella mennyttä ja minkä voi löytää vielä uudestaan edestään. Jopa tulevaisuutta voi ennakoida ja suunnitella. Tähän hetkeen tarttuminen on kaikkein vaikeinta. Ajan taju tekee mahdolliseksi myös odottamisen. Mutta miten odotetaan? Miten voi valmistautua siihen, mikä on tulossa?

Adventtiajan viimeiset hetket ovat käsillä. Illalla alkaa jo jouluaika. Suomalaisessakin kalenterissa on vanhan tavan mukaan tänään Aadamin ja Eevan päivä. Miksi juuri ennen joulua ikään kuin joulun avauksena? Kirjoitin aiheesta kirjassani Ruusuja Neitsyt Marialle. Tällä lainauksella toivotan kaikille siunattua joulua.

"Vanha testamentti on liiton ja lupausten kirja. Se on tietysti myös lupausten kansan historian ja uskon todistus, mutta lupaukset ulottuvat juutalaista kansaa laajemmalle. Vanhassa testamentissa historia on loputonta Jumalan tahdon etsimistä, täyttämistä, sen unohtamista, katumusta ja uudelleen aloittamista. Toisin sanoen, se on hyvin inhimillistä historiaa. Kaiken läpi elää lupaus uudesta ajasta ja pelastuksesta. 

Jos kertomus päättyisi tähän, siitä ei olisi meille paljon iloa. Se jatkuu kuitenkin. Jumala osoitti laupeutta langenneille lapsilleen pukemalla heidät suojaaviin vaatteisiin. Hän päästi heidät häpeästään. Vielä suurempaa seuraa. Jumala kutsui eteensä näytelmän kaikki henkilöt: Eevan, Aadamin ja käärmeen, joka oli autiomaan kansoille vaarallinen pahan vertauskuva. Jumala julisti heille rangaistukseksi arkisen elämän vaivoja. Sen lisäksi Jumala lupasi ihmisille tulevan vapautuksen pahasta sanomalla käärmeelle: ”Minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun jälkeläistesi ja hänen jälkeläistensä välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän” (1. Moos. 3:15).

Kristillisessä traditiossa kyseinen Mooseksen kirjan kohta on nimeltään protoevankeliumi, ensimmäinen evankeliumi, jossa langenneelle ihmiskunnalle ennustetaan Pelastajan tulemista. Mariasta tulee uusi Eeva ja Jeesuksesta uusi Aadam. Paha vahingoittaa Pelastajaa ristillä, mutta hän voittaa kuoleman, pahan ja synnin omalla kuolemallaan ja avaa ihmiskunnalle pelastuksen tien.

Keskiajan kirkoissa kuvattiin usein ulko-ovissa tai niiden kehyksissä syntiinlankeemusta, jolloin Aadam ja Eeva jäivät oven ulkopuolelle, vaikka olivat täydellisiä ihmisiä, luomisen mestariteoksia, jotka joutuivat vielä odottamaan pelastusta. Maria, uusi Eeva sitä vastoi pääsi aina sisälle kirkkoon, missä pelastus oli jokaiselle sisääntulijalle tarjolla.

Julius Schnorr von Carolsfeld (+1872) kuvaa paratiisista karkottamista lempeästi Raamatun kuvitukseen liittyvässä sarjassaan. Kasvonsa peittävä Aadam ja itseään suojaava Eeva poistuvat puutarhasta. Myös käärme on tulossa ulos. Heidän taakseen jää enkeli, joka katsoo heitä surullisena ja koskettaa lohduttavasti Aadamin olkapäätä. Miekkaansa enkeli ei kohota ylös eikä osoita sillä lähteviä, vaan pitää sen alas suunnattuna. Kuva henkii suuren erehdyksen tuomaa tappiota ja syvää surua, mutta se ei hylkää ihmisiä, kuten ei hylkää Raamatun kertomuskaan.