| Facebook kysyy, mitä mietin. Mitäkö mietin? Itseäni ja elämääni mietin. Luin Antti Nylénin kirjoituksen, jossa hän pohtii kirjailijan osaa tässä maassa. Ei se mikään helppo osa ole. Jo eilen mietin sitä, miksi jonkun pitää ruveta kirjoittamaan, kun toiset voivat vain istua rauhassa mukavaan tuoliinsa lukemaan toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja. En pidä itseäni varsinaisesti kirjailijana, koska en ole koskaan elänyt kirjoittamisella. Sanon olevani tietokirjailija, koska kuulun Suomen tietokirjailijoihin ja yhdistys toivoo, että ammattinimeä käytetään. |  Kuvitettu kirjain L: Nainen rukoilee kirja kädessä. Ranskalais-flaamilainen illuminaatio 1200-luvun jälkipuoliskolta. Kuva: Getty Open Content |
Jo lapsena suunnittelin kyllä tulevani kirjailijaksi, mutta sitten teologia vei mennessään ja sen jälkeen piti ruveta töihin, jotka täyttivät kaiken sen ajan, minkä perheeltä suinkin voin ottaa. Työssä oli niin paljon kirjoitettavaakin: oppimateriaaleja, vanhempien kirjeitä, opettajan oppaita, artikkeli sinne ja toinen tuonne. Siinä ehti harvoin miettiä yhtään mitään.
Jäätyäni oikeasti eläkkeelle, mietin, mitä tehdä, ettei aika tule pitkäksi enkä tylsisty. Aloin kirjoittaa ja perustin kustantamon! Pähkähullu idea. Ensimmäinen kirjani oli Suomi-indonesia-suomi sanakirja. Sitten yksi kirja ja pari käännöstä, jotka kaikki koskivat Indonesiaa. Outo idea sekin. Poikani sanoi, että voisin kirjoittaa jotain katolista, kun "siitä jotakin tiedät". Sitten aloin kirjoitta jotakin ja julkaista muidenkin kirjoituksia. Ja olihan se ihan hauskaa.
Jäätyäni oikeasti eläkkeelle, mietin, mitä tehdä, ettei aika tule pitkäksi enkä tylsisty. Aloin kirjoittaa ja perustin kustantamon! Pähkähullu idea. Ensimmäinen kirjani oli Suomi-indonesia-suomi sanakirja. Sitten yksi kirja ja pari käännöstä, jotka kaikki koskivat Indonesiaa. Outo idea sekin. Poikani sanoi, että voisin kirjoittaa jotain katolista, kun "siitä jotakin tiedät". Sitten aloin kirjoitta jotakin ja julkaista muidenkin kirjoituksia. Ja olihan se ihan hauskaa.
RSS Feed
