Lasten oikeus kouluun ja opetukseen kaikkialla maailmassa on vasta nupussaan. Koulunkäynti on monissa kehitysmaissa edelleen riippuvainen perheen varallisuudesta. Köyhät lapset joutuvat monin paikoin työhön melkein heti kun oppivat kävelemään. Lapsityövoiman käyttö on rikos ihmisyyttä vastaan. Siihen on ainoa ratkaisu maksaa aikuisille kunnon palkkaa, jolla he voivat elättää perheensä. Ongelma ei ole vain kehitysmaiden. Se on myös meidän, jotka ostamme liian halvalla kehitysmaiden tuotteita. |
Laupeudentyönä tietämättömien opettaminen tarkoittaa kaikkea hyvän, oikean ja rehellisen opettamista. Elämänikäinen oppiminen on tullut merkittäväksi, kun ihmisille ei aina riitä työtä koko elämän ajaksi siinä ammatissa, missä he nuorena aloittavat. Lasten ja nuorten opettaminen on kehittynyt vuosisatojen kuluessa etenkin sen jälkeen kun oivallettiin, ettei lapsi ole pienikokoinen aikuinen, jolla on jo kaikki tarvittava tieto. Kunhan nyt alkaisi käyttää sitä! Tyttöjen oikeus koulutukseen on kyseenalaistettu vielä useammin kuin poikien. Jos katsotaan, että naiset ovat alempiarvoisia kuin miehet, niin tytötkin ovat alempiarvoisia kuin pojat. Ei heitä silloin kannata kouluttaa, koska heidät pitää saada vain pian naimisiin isän hallinnasta miehen hallintaan. Vuoden 2014 Nobelin rauhanpalkinnon saaja Malala Yousafzai, pakistanilainen koulutyttö, on tullut tyttöjen koulutuksen symboliksi ja rohkaisijaksi. Häntä ammuttiin Pakistanissa siksi, että hän oli puhunut ja kirjoittanut tyttöjen koulunkäynnin oikeutuksesta. Hän on saanut Sharovin ihmisoikeuspalkinnon. Maailman tytöilläkin on ihmisoikeudet.
0 Comments
Viime päivien tapahtumat ja tämän päivän HS:n kirjoitus atomiuhasta saivat minut ottamaan käteeni jesuiittaisä Gerard W. Hughesin kirjan. Avasin sen ja silmiini osui seuraava teksti:
Sielujemme menettäminen tarkoittaa muun muassa sitä, että olemme menettäneet näkemyksen koko luomakunnan ja kaikkien ihmisten ykseyttä koskevasta totuudesta. Siitä seuraa, että mitä hyvänsä tuhoa me aiheutamme toiselle, se on aina tuhoa, joka vaikuttaa meihin itseemme. Koska olemme pirstoutuneita hengeltämme, luomme sen vuoksi erottavia muureja ympärillemme ja kutsumme sitä rauhan säilyttämiseksi."
Gerard W. Hughesin kirjasta Jalkaisin Jerusalemiin - Pyhiinvaellus rauhan puolesta.
"Toisten ihmisten orjaksi ottaminen omaisuuden muodossa tai orjuuttaminen pakkotyön muodossa on ihmiskunnan historiassa ja nykyhetkessä uskomattoman kekseliäisyyden taidonnäyte. Orjia on otettu ja pidetty kaikkina aikoina kaikissa maanosissa. Kansainvälisen työjärjestön, ILO:n, mukaan nykyään suurin osa maailman orjista on velka- ja maaorjia, jotka ovat ottaneet lainaa, jota vastaan he joutuvat tekemään työtä ilman oikeuksia. Toinen suuri ryhmä ovat palkatta työtä tekevät pakkotyöläiset tehtaissa ja rakennuksilla. Orjia ovat ILO:n mukaan myös seksityöläisiksi pakotetut naiset ja tytöt. Myös lapsisotilaita pidetään orjina. Suurin osa nykyajan orjista on Aasiassa, Länsi-Afrikassa ja Itä-Euroopassa, yksin Intiassa 14 miljoonaa. Jopa Isossa-Britanniassa sanotaan olevan 13000 orjaa. Tutkijoiden mukaan orjia on tänään enemmän kuin koskaan.
Epäoikeudenmukaisuuden kestäminen
Tampereen Pyhän ristin kirkon alttarissa on Ugandan marttyyrien reliikki. Carolus Luanga oli kuninkaan palvelija, jota vastaan esitetiin valheellisia syytöksiä. Kuningas vihasi kristittyjä ja sai näin syyn surmata vuonna 1886 Caroluksen ja kaksikymmentäyksi muuta ugandalaista, koska he eivät luopuneet uskostaan. Marttyyreja on kaikkialta kaikkina aikoina, he seuraavat Jeesuksen esimerkkiä uskollisuudessaan. Kirkkoa ei sillä tavalla pystytä koskaan hävittämään." Kirjasta Hyvien tekojen aarre
"Muukalainen on vieras, ehkä outo, joku joka ei kuulu meihin. Muukalainen on tullut muualta, esimerkiksi maahanmuuttaja. Hän voi olla pakolainen tai tullut työhön toiseen maahan. Hän on saattanut tulla avioliiton solmimisen takia. Yhteiskunta antaa tulijoille erilaisia statuksia sen mukaan, mistä syystä he ovat tulleet. Tulee muukalainen mistä syystä tahansa, hänen on kuitenkin löydettävä oma paikkansa. Se ei aina ole helppoa. Aiemmin paikalla olleet pitävät kiinni paikoistaan ja monet luulevat, että kaikki paikat on jo varattu. ...
Oikeuden vaatimus Vanhassa testamentissa perustuu siihen, miten Jumalan olemus käsitetään: 'Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.'” Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: armahda meitä. Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: armahda meitä. Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin: anna meille rauha. Kirjasta Hyvien tekojen aarre
![]() "Jumala on luonut ihmisen järjelliseksi olennoksi, jolla on persoonan arvo. Hänellä on ymmärrykseen perustuva kyky toimia tai olla toimimatta. Ihmisellä on vapaa tahto, hän voi määrätä itsestään ja tehdä valintoja. Kiinnittyessään Jumalaan ihminen voi valita hyvän ja välttää pahan. Sanotaan, että mitä enemmän ihminen tekee hyvää, sitä vapaammaksi hän tulee. Hyvyys avartaa ihmisen mielen, itsekkyys ja pahuus kaventavat sen. Vapaus tuo kuitenkin mukanaan vastuun, johon liittyy ihmisen tahto. Myös rakkaus on tahdon asia valintojen perustana. Tahtonsa mukaan, tietoisena valintana tehdyistä teoista ihminen on täysin vastuussa. Tätä vapauttaan ihminen toteuttaa toisten vapaitten ihmisten keskuudessa, mikä automaattisesti jo rajoittaa vapautta ja estää mielivallan. Rakkaus kaiken perustana on kolmiulotteista suuntautuen Jumalaan, lähimmäisiin ja ihmisen omaan persoonaan ja elämään Jumalan lahjana. Todellisuudessa ihmisen kyky toimia tahtonsa mukaan saattaa olla rajoittunut monista syistä, itse aiheutetuista, toisten aiheuttamista, olosuhteiden aiheuttamista tai synnynnäisistä heikkouksista. Oman hyvänsä ja yhteisen hyvän saavuttamiseksi ihminen tarvitsee silloin vahvempien apua ja tukea. Vapaata tahtoa ja sen merkitystä ei voi kieltää siksi, että kaikki erehtyvät ja tekevät virheitä ja syntiä.
Onnittelut Nenäpäivän tuloksesta niille, joille se kuuluu! On hyvä, että ihmiset innostuvat auttamaan. Mietin vain aina sitä, miksi on niin hirveän vaikea sitoutua auttamaan jatkuvasti joka kuukausi pienelläkään summalla. Ei sekään tylsää ole, vaikkei partoja ajetakaan.
Minä lahjoitan jo kolmekymmennen vuoden ajan samalle lastenkodille, kehitysmaan lapsille!, ja yritän innostaa ihmisiä tulemaan mukaan kummeiksi ja näkemään tiettyjen lasten elämän paranemisen. Mutta on sanottava, että "ystäviä ja jopa ihalijoita lastenkodilla on paljon, mutta kummeja vähän." Ja kuitenkin sanomme, että pienikin summa on hyvä tuki, kun se tulee säännöllisesti. - Olenko kateellinen? En ole, en halua keneltäkään mitään pois. Mutta olen pahoillani Yayasan Penghiburin Tuki ry puolesta. YK:n päivä. Kansojen ja kansalaisten yhteenkuulumisen ja yhteistyön päivä. Oikeudenmukaisuuden ja rauhan päivä. Olkoon näin!
|
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |