Rakkaat ystävät siellä siellä Suomessa Tervesiä teille täältä Penghiburin Lastenkodista. Koko maailma on peloissaan ja kyselee, koska tämä Corona-virus häviää. Meillä on jatkettu poikkustilaa aina heinäk. asti. Tarkoittaa koulut ja yliopisto jatkaa lomaa. Ulkona liikkumista on rajoitettu, maskeja on käytettävä. Onneksi vielä voimme myydä maitoa. Siitä on tällä hetkellä suuri kysyntä. Olemme kaikki olleet terveinä. Kotiamme on ruiskutettu, sillä kylässämme on kuollut ihmisiä. Sairaitten märä on lisääntynyt. |
Jaan kanssanne sisareni Anna-Liisan kirjeen Indonesiasta. Pyydän rukousta Anna-Liisan ja hänen lastenkotinsa puolesta, että siellä selvitään sekä taloudellisesti että henkisesti. Päivät meillä ovat kuumat niin että lehmiäkin pitää suihkuttaa klo 11.00, jotta viileä vesi laskisi lämpöä. Lehmän kuumuus vähentää maidon tuloa. Öisin sataa vettä. Vettä puutarha tarvitsee tällöin vihannekset ja heinät kasvavat hyvin. Kaupungeissa ostoskeskukset ovat suljetut mm. Meillä täällä on vielä auki ja torilla kaupankäynti on hidasta, esim. kalaa ei ole.
0 Comments
Vaikka lepra on muuten jo lähes unohdettu tauti, niin vitsejä putoilevista ruumiinosista tarjotaan edelleen. Kirsti Ellilä selittää asiallisesti, että sormien ”putoaminen” johtuu tuntoaistin häviämisestä ja sen aiheuttamista vammoista. Lepra ei pudottele mitään. Sitä vastoin ”töpösormet” ovat kyllä lepran aiheuttamia. Se haurastuttaa sormien ja varpaiden luita, jolloin ne painuvat kokoon ja lyhenevät siten. Muistan, miten joku oppilas kerran vakavasti todisti sormien putoamisen. Hän oli nähnyt kuvan lyhyistä sormista. Kysyin, oliko sormissa kynnet. Hän mietti ja sanoi, että oli. Niinpä emme keksineet, mitä olisi pudonnut.
"Minä olen Indonesissa vielä - näyttää siltä ainakin tämän vuoden. Siksi pyydän jos jaksaisitte auttaa meitä taloudellisesti. Katoliset sisaret tulevat ottamaan lastenkotimme - mutta odotamme tärkeita papereita Itä-Jaavalta jotka lähetetaan Jakartaan. Kun ne tulevat sieltä tänne sisaret voivat aloittaa työn. He saavat kaikki maapaperit ym."
Eilen oli Penghiburin lastenkodin kummi-ilta Diakonissalaitoksella. Tervehdyksenä ote kirjastani Naisena Jaavalla: Kun Yayasan Penghibur aloitti toimintansa Keletissä, sitä katseltiin varovasti ja uteliaina vähän kauempaa. Siinä oli outoja ihmisiä, Jakartasta tulleita. Koko Kelingin alue oli ollut hyvin suljettu, muutaman suvun jälkeläisten kansoittama. Anna-Liisa on edelleen ainoa alueelle pysyvästi asettunut ulkomaalainen.
Lapset toivat terveen tuulahduksen lastenkodista. He pärjäsivät koulussa hyvin. Kaikki olivat aina kymmenen parhaan joukossa luokallaan. Muutamat saivat aina koulusta stipendin, mikä tarkoitti, että lukukausimaksua ei tarvinnut maksaa.
Sitten tähän joukkoon tuli kehitysvammaisia, fyysisesti vammaisia. Kaikkia autettiin, hoidettiin ja rakastettiin. Kaiken huippu oli, että kaikki kävivät koulua, myös vammaiset. Kelingin alueen kylissä ihmiset saivat paljon uutta ajateltavaa. Olen yrittänyt saada yhden powerpoint-ohjelman käyttökuntoon huomiseen tilaisuuteen, jossa kerron sisareni työstä Indonesiassa. Sen kunniaksi yksi tarina kirjastani Naisena Jaavalla - Suomalaisen diakonissan tarina: Kesällä 1995 osallistuin paikallisen helluntaikirkon järjestämään elokuvaesitykseen Murian-vuoren alarinteellä metsäaukiolla. Kansa istui maassa yön lempeässä lämmössä hyttysten syötävänä. Generaattori lakkoili välillä — sähköä ei alueella ollut — mutta tauon aikana yllä loisti kaunis tähtitaivas ja tropiikin yö oli ääniä täynnä. Olin paikalla Suprapton ja Anna-Liisan kanssa, joten kuuluin arvovieraisiin. Meidät sijoitettiin katoksen alle arvokkaille paikoille tuoleille istumaan valkokankaan taakse, joten näimme elokuvat nurjalta puolelta. — Se oli käänteinen ikivanhalle jaavalaisen varjoteatterin istumajärjestykselle. Kun hallitsija järjesti kansalle teatteriesityksen, kansa istui kankaan takana nähden nukkien varjot, jotka ovat kauniin pitsimäisiä nukkeihin tehtyjen reikien ansiosta. Värikkäät nahasta tehdyt varjonuket näkyivät hallitsijalle ja hoville. — Esitettiin kolme lyhytelokuvaa, joista kaksi oli amerikkalaisia. Toinen elokuva oli helluntaiseurakunnan kokouksesta ja toinen Nooan arkista. Elokuvat olivat englanninkielisiä tekstitettyinä indonesiaksi, minkä lisäksi ne selostettiin kovaäänisten avulla jaavaksi, koska vanhempi väki ei ymmärtänyt tarpeeksi indonesiaa. Kolmas elokuva oli mielenkiintoisin, mutta en ymmärtänyt puheesta mitään, koska siinä kyläteatteri esitti jaavaksi näytelmän, jossa oli rakkautta, vaimon etsintää, noituutta ja uskollisuutta. Pääteemana oli evankeliumi, uusi oppi, josta kylän vanhimmat eivät osanneet päättää, pitäisikö se ottaa vastaan vai ei. Intomielinen nuori evankelista oli vakuuttunut asiastaan. Kun kylän johtaja oli dukunin lähettämän hengen avulla tappanut kilpakosijansa, jonka evankelista rukouksella herätti henkiin, ratkaisu uuden opin hyväksi oli selvä. Esityksen päätyttyä hiljainen jaavalainen kansa hävisi yön peittämiin metsiin ja generaattori suljettiin. |
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |