Ehtoolliskäytännöstä ja ekumeniasta

Katolisen kirkon ehtoolliskäytäntö ei ole muuttunut

Kotimaa24:n uutisessa 19.1.2016 kerrottiin, kuinka Oulun piispa Samuel Salmi seurueineen osallistui katoliseen messuun Vatikaanin Pietarinkirkossa. Juttu on kuitenkin kirjoitettu sellaisella tavalla, että siitä voi syntyä väärinkäsityksiä. Pyrin tässä selventämään joitakin asioita katolisen kirkon ehtoolliskäytännön suhteen. 

Kuvakaappaus Kotimaa24.fi-sivuston uutisesta.

1. Katolisen eukaristian sakramentin eli ehtoollisen voi ottaa vain armon tilassa oleva katolisen kirkon jäsen. Tästä on hyvin harvinaislaatuisia poikkeuksia, mutta yhtä kaikki ehtoollisen saamiseksi on hyväksyttävä sitä koskeva katolinen oppi ja oltava kelvollinen tämän pyhän sakramentin vastaanottamiseen (esimerkiksi aidon kristillisen ja sakramentaalisen avioliiton ulkopuolisessa ihmissuhteessa eläminen on este).

2. Nykyisin on joissakin maissa, lähinnä Pohjois-Euroopassa, käytäntönä hakea ehtoollisen aikaan siunausta ehtoollista jakavalta papilta. Tämän merkiksi asetetaan yleensä oikea käsi vasemmalle olkapäälle. Tapaa ei tunneta juurikaan muualla. Siksi on suositeltavaa pysyä ehtoollisen jakamisen aikana mieluummin paikallaan, jos ei ole varma siitä, että ehtoollisen jakaja tuntee tämän tavan. Jos ehtoollista kuitenkin tarjotaan, se johtuu ehtoollisen jakajan tietämättömyydestä ja siitä voi silti kohteliaasti kieltäytyä.
 
3. Toisin kuin Samuel Salmi pohdiskelee, ehtoollisen jaossa sattuneesta erehdyksestä on turha vetää johtopäätöksiä siitä, että taustalla olisi “Vatikaanin uutta ekumeenista asennoitumista”. Katolisen kirkon oppi ja käytäntö sen suhteen, kenen on mahdollista ottaa vastaan ehtoollinen eli pyhä kommuunio, ei ole muuttunut viime vuosina eikä vuosikymmeninä mihinkään. Jos se muuttuisi, se ei tapahtuisi “kentällä” vaan kirkkolain muutoksin ja kirkon sakramenttiopetukseen tehtävin lisäyksin.

Isä Marco Pasinato viettämässä messua Pyhän Henrikin katedraalissa Helsingissä.

4. Artikkelissa kerrottiin myös, että ekumeenisella vierailulla Roomassa olleet Helsingin piispat Teemu Sippo SCJ, metropoliitta Ambrosius ja Irja Askola olisivat “toimittaneet” yhdessä Henrikinpäivän ekumeenisen messun. Näin ei ole. Kysymyksessä on joka toinen vuosi katolinen messu, johon toisten kirkkojen edustajat osallistuvat ekumeenisessa hengessä esimerkiksi saarnaamalla, ja joka toinen vuosi luterilainen ehtoollisjumalanpalvelus, jossa vuorostaan on katolisen piispan tai papin saarna. Messu vietetään siis aina kunkin kirkon oman tradition ja käytännön mukaan. On huomattava, että näissäkin messuissa kunnioitetaan yhteisymmärryksessä sitä kipeää tosiasiaa, ettei kirkkojen välillä vielä ole ehtoollisyhteyttä.

5. Paavi Franciscuksen luoma “uusi tahtotila”, josta artikkelissa puhutaan, ei ole mikään merkki katolisen kirkon ehtoollisen jakamiskäytäytöntöjen muuttamisesta. Päinvastoin se on meille katolilaisille ennemminkin merkki siitä, että meidän itsemmekin olisi paljon tarkemmin tutkittava omaatuntoamme, tarkasteltava sitä kirkon opetuksen valossa ja punnittava sitten rehellisesti, olemmeko sillä hetkellä kelvollisia käymään Herran pöytään.

Lopuksi on vielä sanottava, että meille katolilaisille eukaristia on koko kristillisen elämämme “lähde ja huippu”. Se on meille kuin uskontunnustus. Me valmistaudumme sen vastaanottamiseen huolella, ripittäydymme vakavista synneistä ja paastoamme (edes lyhyesti) ennen sen vastaanottamista. Me muokkaamme elämäntapaamme niin, että voisimme ottaa ehtoollisen vastaan kelvollisesti, tietäen, että “se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan” (1. Kor. 27).
 
Mikään yllä sanottu ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että jokainen ehtoollista jakava ei välttämättä aina tunne jokaista kirkon opinkohtaa ja käytäntöä niin hyvin, etteikö erehdyksiä pääsisi tapahtumaan. Ehtoollisyhteyden luominen oman käden oikeudella tekee kirkkojen todellisesta lähentymisestä kuitenkin entistä haastavampaa. Siksi olisi hyvä kunnioittaa tässäkin asiassa kunkin kirkon omia toimintaperiaatteita.
 
Marko Tervaportti
Johtaja
Katolinen tiedotuskeskus

Tämä teksti on julkaistu Katolinen.fi-sivustolla ja julkaistaan Katolinen.net'issä Marko Tervaportin luvalla.