- Äitini asui yksin isän kuoltua ja meidän kaikkien eläessä jossain kauempana. Niinpä hän otti talon yläkertaan vuokralaisen, tehtaalla työssä olevan naisen, jota kutsuttiin Mariksi. Luulimme, että se oli hänen oikea nimensä. Kerran Mari alkoi kertoa äidille elämästään. Kotona hän oli ollut Anna, mitä nimeä hänen miehensäkin oli hänestä käyttänyt. Äiti kysyi, mistä Mari sitten tulee? Mari oli ollut herrasväen perheessä palvelijana. Kun hän aloitti, itse herra oli sanonut, että se edellinen oli Mari. Tämä voi olla myös, turhaa niitä on monia nimiä sekottaa. Niin Annasta tuli Mari. Äitini oli pöyristynyt ja kysyi, halusiko hän olla Mari. Ei oikeastaan ollut koskaan halunnut, mutta siinä nyt kävi niin. Äiti ilmoitti kaikille kiinnostuneille, että rouva T. on oikeasti Anna. Nimi alkoi elää Marin rinnalla. Oli hienoa nähdä, miten vanhempikin ihminen kasvoi, kun hän sai takaisin nimensä. Piika-Marista oli tullut leskirouva Anna T.
- Äitini oli viimeisenä elinvuonnaan muutamaan otteeseen terveyskeskuksen vuodeosastolla, missä ollessaan hän täytti 90 vuotta. Kerran siellä käydessäni huomasin, että hänen nimenään oli Irja. No, hoitajat nyt käyttivät sitä, sanoi äiti. Onhan se vähän outoa. Äiti oli Irja Tuulikki. Menin kansliaan ja kysyin asiaa. No, me käytetään ensimmäistä nimeä, sanottiin. "Äitini on ollut 89 vuotta Tuulikki! Miksi se ei käy?" Se oli heille helpompaa. Kysyin vielä, miksi he yleensä käyttävät etunimeä vanhasta ihmisestä, miksi ei mieluummin vaikka rouva Jaanu, mikä olisi äidille tutumpaa. En saanut kunnon vastausta.
- Vastaava käytäntö tuli vastaan nuoremman sukulaisen kohdalla, kun hän oli lähestymässä kuolemaa. Kysyin kansliasta, missähän huoneessa hän oli. "Onko meillä sellainen?" Joku tiesi, että oli. Muut eivät ilmeisesti tienneet edes sukunimeä. Yksi hoitaja tervehti minua jatkossa ystävällisesti.
- Sitten olenkin kohta itse vuorossa. Minä olen Ritva Marjatta. Ritva on kaunis nimi kuin kesäpäivä, mutta minä olen ollut koko ikäni Marjatta. Harkitsin jonkin aikaa nimeni muuttamista järjestykseen Marjatta Ritva, kaiken varalta. Mutta en sitä tee. Se olisi luopumista itsemääräämisoikeudestani ennen aikojaan. Saa sitten nähdä, miten selviän, jos asia tulee ajankohtaiseksi.
- Olen pahoillani kaikkien niiden vanhempien ja nuorempienkin ihmisten puolesta, jotka tälläkin hetkellä ovat erilaisissa hoitolaitoksissa oikean nimensä menettäneinä. Miten ihmisiltä voidaan viedä oikeus omaan nimeensä? Onko vaara, että he itsekin vieraantuvat itsestään?
Kristittynä ajattelen tietysti, että Jumala tuntee jokaisen hänen omalla nimellään; sillä jonka hän itsekin tunnistaa omakseen. Toivon, että moni tietää sen! | Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. |