Esittelytekstit löytyvät näiden linkkien takaa:
Valkeakosken kirjastossa on Kirjavinkkien ilta. Kuka vaan voi esitellä ja suositella mitä vaan. Tänään alunperin englanninkielisiä kirjoja. Minä en sinne pääse. Siksi vinkkaan tässä kolme englannista käännettyä Amanda-kustannuksen kirjaa, joita todella suosittelen.
Esittelytekstit löytyvät näiden linkkien takaa:
0 Comments
Viime päivien tapahtumat ja tämän päivän HS:n kirjoitus atomiuhasta saivat minut ottamaan käteeni jesuiittaisä Gerard W. Hughesin kirjan. Avasin sen ja silmiini osui seuraava teksti:
Sielujemme menettäminen tarkoittaa muun muassa sitä, että olemme menettäneet näkemyksen koko luomakunnan ja kaikkien ihmisten ykseyttä koskevasta totuudesta. Siitä seuraa, että mitä hyvänsä tuhoa me aiheutamme toiselle, se on aina tuhoa, joka vaikuttaa meihin itseemme. Koska olemme pirstoutuneita hengeltämme, luomme sen vuoksi erottavia muureja ympärillemme ja kutsumme sitä rauhan säilyttämiseksi."
Gerard W. Hughesin kirjasta Jalkaisin Jerusalemiin - Pyhiinvaellus rauhan puolesta.
"Kaikista vierailemistani kirkoista se, joka jäi pysyvästi mieleeni, oli Michaelskirche, jesuiittojen seurakuntakirkko, joka oli rakennettu keskelle kauppakeskittymää. Milloin ikinä kävin siellä, aina ihmisjoukkoja oli rukoilemassa sivualttarin ääressä, minne isä Rupert Mayer SJ, oli haudattu. Isä Rupert Mayer oli tullut Michaelskircheen 1922, jossa hänestä pian tuli tunnettu saarnaajana, rippi-isänä ja neuvonantajana, ja häntä kutsuttiin ”Münchenin auttajaksi hädässä”. Hän uskoi papiston ja maallikkojen yhteistyöhön kirkossa ja kokosi maallikkoryhmän, jota ravitsivat Hengelliset harjoitukset. Ryhmää kutsuttiin ”Veljeskunnaksi”, ja sen jäsenmäärä kohosi lopulta Münchenissä kahdeksaantuhanteen. Hän auttoi myös perustamaan ryhmän, joka tunnettiin nimellä ”Pyhän perheen sisaret” vastauksena erityisesti Münchenin köyhien, varsinkin suuren maahanmuuttajien joukon kiireellisiin tarpeisiin. Hän otti käyttöön vierailijoiden ja maahanmuuttajatyöläisten vastaanottojärjestelmän kaupungin päärautatieasemalla ja vietti siellä messua säännöllisesti sunnuntaiaamuisin kello 3.00 ja 4.00! Hän luki ajan merkkejä, harjoitti natsien ohjelmaa koskevaa henkien erottamista ja antoi erottamisensa tulokset messussa seurakunnalleen Michaelskirchessä. Hänen saarnansa olivat erityisen tehokkaita vuoden 1933 jälkeen, kun natsit heikensivät järjestelmällisesti katolisia organisaatioita ja julkaisuja ja kielsivät ne lopulta kokonaan. Oli vain ajan kysymys, että hänet pidätettäisiin. Ilmiantajat osallistuivat hänen jumalanpalveluksiinsa ja tekivät muistiinpanoja, joita käytettiin myöhemmin todisteina häntä vastaan. Kesäkuun viidentenä 1937 Gestapo pidätti hänet, tuomitsi hänet ”Kansallisen valtiopetoslain” perusteella ja ”saarnatuolin väärinkäytöstä”. Niin pitkään kuin uskonto ja hengellisyys pysyivät erossa jokapäiväisestä elämästä, natsit mielellään hyväksyivät ne. Rupert Mayerin usko ei ollut eristettyä, sillä hän näki Jumalan kaikissa asioissa ja kaikissa yhteyksissä. Kansallisia ja kansainvälisiä rakenteellisia yhteyksiä koskeva politiikka ja samoin hallitukset, vaikka siihen kuuluisi säännöllisesti kirkossa kävijöitä, ovat sitä mieltä, että saarnatuoli ei ole politiikkaa varten. Laajassa mielessä he kieltävät Jumalan, jota kristityt palvovat. Isä Mayer tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan ja häntä kiellettiin saarnaamasta. Kun hän palasi saarnatuoliin vankeutensa jälkeen esimiestensä luvalla, hänet pidätettiin uudestaan tammikuussa 1938, vapautettiin muutama viikko myöhemmin, mutta pidätettiin sodan alettua ja lähetettiin Oranienburgin keskitysleirille marraskuussa 1939. Hänen terveydentilansa heikkeni aliravitsemuksen ja talven kylmyyden vuoksi ja välttääkseen tekemästä hänestä marttyyriä natsit määräsivät hänet pysymään Ettalin benediktiiniluostarissa, jonne hän jäi sodan loppuun saakka. Hän oli terveydeltään mutta ei hengeltään heikko toukokuussa 1945, kun hän palasi sodan loputtua sinne, mitä Münchenistä oli jäljellä." Gerard W. Hughesin kirjasta Jalkaisin Jerusalemiin
"Münchenissä ollessani vietin illan Pax Christi -ryhmässä, joka toivotti minut suurenmoisesti tervetulleeksi. Ryhmä pommitti minua Britannian rauhanryhmiä koskevilla kysymyksillä ja selvitti laajasti omaa toimintaansa Saksassa. Ryhmän jäsenet olivat mukana ydinaseriisunnan poliittisissa tehtävissä mukaan luettuna vastustus neutronipommin rakentamista ja paikoilleen asentamista kohtaan Saksassa. Ne olivat pommeja, joiden tarkoituksena oli säilyttää rakennukset, mutta tappaa kaikki niissä mahdollisesti asuvat ihmiset. Tämä on kauhistuttavan selkeä ilmaisu todellisesta arvojärjestyksestä, joka korostaa ydinpuolustuspolitiikkaa eli sitä, että omaisuudella on suurempi arvo kuin ihmisillä. Ryhmä oli aktiivinen myös idän ja lännen suhteiden edistämisessä, varsinkin Puolan kanssa ja kampanjoi ihmisoikeuksien puolesta. Saksan Pax Christi yhdessä muiden rauhanjärjestöjen kanssa oli menestynyt kampanjassaan saada omantunnon syistä aseista kieltäytyminen lailliseksi ja sallien niiden, jotka kieltäytyivät asevelvollisuudesta, suorittaa palveluksensa toimimalla sen sijaan jossakin sosiaalialan palvelutehtävässä. Pax Christi oli myös mukana työssä maahanmuuttajatyöläisten ja muiden kaupungin vähemmistöryhmien kanssa. Kaikkea tätä toimintaa pidettiin yllä ja vahvistettiin rukoilemalla, paastoamalla, rauhan pyhiinvaelluksilla ja harjoittamalla väkivallatonta suoraa toimintaa. Ryhmä kertoi myös, että se ei saanut tukea katolisilta papeilta ja että protestanttiset kirkot rohkaisivat heitä voimakkaammin."
Amanda-kustannukselta päivän tarinana ekumeeninen kohtaaminen jesuiittaisä Gerard W. Hughesin kirjasta Jalkaisin Jerusalemiin - Pyhiinvaellus rauhan puolesta.
"Baufeldenissä löysin kirkon, mutta en pappilaa, kysyin majapaikkaa ja minulle kerrottiin, että kaupungissa on kaksi hotellia. Ensimmäinen oli täynnä ja toinen suljettu. Lähellä kirkkoa oli majatalo, jonka ulkopuolella oli suuria kylttejä. Niissä mainostettiin Guinnesiä ja tarjottiin halpoja matkoja Irlantiin. Kiitin kelttiläisiä pyhimyksiä siitä ja tilasin Guinnesiä ennen kuin kysyin seudun yöpymismahdollisuuksista. Baarimikko kertoi, että hotellien puuttuessa ainoa majapaikka oli seitsemän kilometrin päässä. Oli jo pimeää ja olin liian väsynyt jatkaakseni matkaa. Niinpä uskoin itseni kelttiläisten pyhimysten huomaan ja aloitin hörppäämällä Guinessiä. Muuan nuori mies, joka oli kuullut kysymykseni baarissa tuli pöytääni. "Miksi ette kysyisi Pfarrerilta?" hän kysyi ja tarjoutui viemään minut sinne. Pfarrerin vaimo avasi oven, tunsi nuoren miehen ja kutsui meidät molemmat sisään vieden meidät huoneeseen, jonka nurkassa oli pöytä katettuna. "Olen niin iloinen, että tulitte", hän sanoi "sillä kutsuin kaksi henkilöä kahville ja kakulle iltapäivällä eikä heistä kumpikaan tullut joten se on nyt teitä varten." Istuuduimme valtavan kermakakkuvuoren ja kahvin ääreen. Myöhemmin hänen puolisonsa, pieni pontevan näköinen mies, ryntäsi huoneeseen kuin tuulispää, kuunteli kertomustani ja ryntäsi uudelleen ulos. Hän tuli takaisin muutaman sekunnin kuluttua ja sanoi, että oli löytänyt minulle majoituksen ja ajaisi minut paikkaan, joka oli seitsemän kilometrin päässä. Mennessäni seuraavana aamuna maksamaan laskuani minulle kerrottiin, että Pfarrer oli jo maksanut sen!" |
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |