P. Messun kielestä
|
Onko p. Messu aina luettu latinankielellä? P. Messu on uuden liiton alituinen veretön uhri, jossa Jeesus Kristus itse on uhraaja ja uhri: pappi suorittaa kaikki uhritoimitukset Jeesuksen Kristuksen sijaisena. Millä kielellä tämä tapahtuu on itsestään yhdentekevää. Tämä riippuu täysin kirkon säädöksistä. Apostolit, muistaen Jeesuksen käskyn: ”Tehkää tämä minun muistokseni”, pitivät varmasti p. Messun aramean kielellä, siis omalla murteellaan, jota Jeesus Kristuskin on puhunut.
Kun apostolit menivät Jeesuksen käskyn mukaan kaikkeen maailmaan ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen, saapuivat he sellaisiin seutuihin missä heidän aramean kieltään ei ymmärretty ja silloin he pitivät ”pyhät toimitukset” sillä kielellä jota kansa ymmärsi. Näinollen on melko varmaa, että Roomassa käytettiin p. Pietarin ja p. Paavalin aikoina kreikan kieltä, joka silloin oli yleisenä kielenä: ainakin sivistyneitten kesken puhuttiin kreikkaa. Samasta syystä ovat ensimmäiset viralliset kirjat – evankeliumit ja apostolien kirjeet – kreikan kielellä.
Kuitenkin on otaksuttavaa, että samanaikaisesti käytettiin latinaa kun rahvaalle pidettiin pyhiä toimituksia. Niistä ajoista, jolloin kreikkaa käytettiin, on tänäkin päivänä vielä p. Messussa jälkiä nim. Kyrie eleison, Christe eleison ja pitkänä perjantaina Agios o Theos.
Kyrie eleison – Herra armahda on peräisin aivan ensimmäisistä ajoista kun oli vielä vuorolauluja eli rukouksia, litanioita, joihin kansa vastasi: ”Herra armahda” niinkuin meidän aikanamme vielä käytetään itämaisissa riituksissa.
Kuitenkin on otaksuttavaa, että samanaikaisesti käytettiin latinaa kun rahvaalle pidettiin pyhiä toimituksia. Niistä ajoista, jolloin kreikkaa käytettiin, on tänäkin päivänä vielä p. Messussa jälkiä nim. Kyrie eleison, Christe eleison ja pitkänä perjantaina Agios o Theos.
Kyrie eleison – Herra armahda on peräisin aivan ensimmäisistä ajoista kun oli vielä vuorolauluja eli rukouksia, litanioita, joihin kansa vastasi: ”Herra armahda” niinkuin meidän aikanamme vielä käytetään itämaisissa riituksissa.
3:lla vuosisadalla tuli latina länsimaisen kirkon yleiseksi kieleksi. Kaikkialla käytettiin latinaa. Keskiajalla tämä ei ihmetyttänyt ketään, kun latina oli sangen laajalle levinnyt kieli.
Se kieli jota käytetään p. Messun aikana ja p. Sakramenttien juhlamenoissa, ei ole klassillista ”korkeata” latinaa, vaan sellaista kansanomaista latinaa mitä käytettiin rukoiltaessa ja saarnattaessa rahvaalle (sivistymättömälle kansalle).
Kansainvaellukset toivat tullessaan uusia kieliä, jotka olivat, sananvarastoonsa nähden, liian puutteellisia, jotta olisi voitu kääntää liturgisia toimituksia kansankielelle. Vähitellen kansa ei enää käyttänyt lainkaan latinaa ja se tuli kuolleeksi kieleksi.
Se kieli jota käytetään p. Messun aikana ja p. Sakramenttien juhlamenoissa, ei ole klassillista ”korkeata” latinaa, vaan sellaista kansanomaista latinaa mitä käytettiin rukoiltaessa ja saarnattaessa rahvaalle (sivistymättömälle kansalle).
Kansainvaellukset toivat tullessaan uusia kieliä, jotka olivat, sananvarastoonsa nähden, liian puutteellisia, jotta olisi voitu kääntää liturgisia toimituksia kansankielelle. Vähitellen kansa ei enää käyttänyt lainkaan latinaa ja se tuli kuolleeksi kieleksi.
Harhaoppiset, emäkirkolle tottelemattomat suunnat, etenkin Jansenistit, käyttivät p. Messun aikana kansan kieltä. Vastapainona latina pysyi länsimaisen katolisen kirkon omana kielenä. Siihen on paljon syitä:
1. Kirkko pitää mielellään kiinni siitä, minkä se on saanut kristinuskon alkuajoilta (Pieteettisyy).
2. Latina vaalii ulkonaista yksimielisyyttä, joka on kirkon uskon tuntomerkkinä. Usko ja uskonsäädökset tulevat selvästi ilmi p. Messussa ja muissa juhlamenoissa. Katolinen kristitty joka lähtee vieraaseen maahan, kuuntelee p. Messua yhtä helposti kuin kotimaassaan.
3. Latina on kuollut kieli, jossa sanojen merkitys ei enää muutu, mikä on tärkeä seikka, kun on kysymys vaikeasti käsitettävien dogmien säilyttämisestä rukouksissa.
4. Jos p. Messu olisi käännettävä ”kansan” kielelle, silloin se olisi käännettävä murteillekin.
Intiassa on tuhansia kieliä jotka eroavat niin suuresti toisistaan, että ihmiset jotka puhuvat jotakin murretta eivät ymmärrä toista puhuvia. Ja millä tavalla voisi tarkkaan tulkita, mikä latinaksi oli aivan selvä.
5. Käsitys, että kansan, on ymmärrettävä Messun rukoukset yleensä lähtee väärältä pohjalta: nim. siitä, että p. Messu on ensi sijassa luonteeltaan opettava, edistävä, ja unohdetaan että p. Messu on ensi sijassa uhri. Tämä uhri kuuluu kaikille, koko yleiselle kirkolle.
Tosi on, että meidän on koetettava saada kaikki ihmiset ymmärtämään p. Messun rukoukset, mutta tämä on hyvin mahdollista latinalaisten tekstien käännöksen kautta.
Ne, jotka osaavat seurata p. Messun latinalaista tekstiä, sanovat että siinä on oma sävynsä, jota ei voi korvata millään käännöksellä. Saarnassa ja opetuksessa, yksityisrukouksessa ja lauluissa: kansan kieli. P. Mysteerioissa: kirkon kieli.
1. Kirkko pitää mielellään kiinni siitä, minkä se on saanut kristinuskon alkuajoilta (Pieteettisyy).
2. Latina vaalii ulkonaista yksimielisyyttä, joka on kirkon uskon tuntomerkkinä. Usko ja uskonsäädökset tulevat selvästi ilmi p. Messussa ja muissa juhlamenoissa. Katolinen kristitty joka lähtee vieraaseen maahan, kuuntelee p. Messua yhtä helposti kuin kotimaassaan.
3. Latina on kuollut kieli, jossa sanojen merkitys ei enää muutu, mikä on tärkeä seikka, kun on kysymys vaikeasti käsitettävien dogmien säilyttämisestä rukouksissa.
4. Jos p. Messu olisi käännettävä ”kansan” kielelle, silloin se olisi käännettävä murteillekin.
Intiassa on tuhansia kieliä jotka eroavat niin suuresti toisistaan, että ihmiset jotka puhuvat jotakin murretta eivät ymmärrä toista puhuvia. Ja millä tavalla voisi tarkkaan tulkita, mikä latinaksi oli aivan selvä.
5. Käsitys, että kansan, on ymmärrettävä Messun rukoukset yleensä lähtee väärältä pohjalta: nim. siitä, että p. Messu on ensi sijassa luonteeltaan opettava, edistävä, ja unohdetaan että p. Messu on ensi sijassa uhri. Tämä uhri kuuluu kaikille, koko yleiselle kirkolle.
Tosi on, että meidän on koetettava saada kaikki ihmiset ymmärtämään p. Messun rukoukset, mutta tämä on hyvin mahdollista latinalaisten tekstien käännöksen kautta.
Ne, jotka osaavat seurata p. Messun latinalaista tekstiä, sanovat että siinä on oma sävynsä, jota ei voi korvata millään käännöksellä. Saarnassa ja opetuksessa, yksityisrukouksessa ja lauluissa: kansan kieli. P. Mysteerioissa: kirkon kieli.
Liturginen musiikki
Armand de Caluwé (Kellojen kutsu 4/1947)
Kaikissa uskonnoissa on ollut taiteella erikoinen sija. Ei ainoastaan rakennus-, maalaus- ja muovailutaiteella, mutta myöskin musiikilla ja laululla. Jo vanhassa testamentissa puhutaan siitä, kuinka käytettiin kaikenlaisia soittimia, millä säesteltiin laulua ja rukousta.
Aaronin pojat soittivat hopeisia pasunoita jumalanpalveluksen aikana. (Num. X, 10)
Mooseksen sisar Maaria ja toiset naiset löivät rumpua, kun kansa lauloi kiitoslaulun Jumalalle. (Exod. XV, 20)
Aaronin pojat soittivat hopeisia pasunoita jumalanpalveluksen aikana. (Num. X, 10)
Mooseksen sisar Maaria ja toiset naiset löivät rumpua, kun kansa lauloi kiitoslaulun Jumalalle. (Exod. XV, 20)
On selvää, että nuori kirkko, jonka jäsenet olivat Israelin kansaa, käytti jumalanpalveluksissaan sekä soittimia että laulua.
Alkukirkko käytti (niinkuin nytkin) paljon psalmeja rukouksissaan ja alkukristityt tunsivat hyvin millä tavalla psalmit oli laulettava.
Alussa kirkon musiikki oli israelilainen, mutta ei kestänyt kauan ennenkuin aloitettiin käyttää kreikkalaista musiikkia johon perustuu meidän nykyinen gregoriaaninen kirkkomusiikkimme.
Alkukirkko käytti (niinkuin nytkin) paljon psalmeja rukouksissaan ja alkukristityt tunsivat hyvin millä tavalla psalmit oli laulettava.
Alussa kirkon musiikki oli israelilainen, mutta ei kestänyt kauan ennenkuin aloitettiin käyttää kreikkalaista musiikkia johon perustuu meidän nykyinen gregoriaaninen kirkkomusiikkimme.
Laulaminen eli laulava puhuminen (resitatiivinen laulu) tapahtui eri tavalla:
1. Laulettiin joitakuita säkeitä (psalmista) ja kansa toisti ne osittain tai kokonaan).
2. Laulut tai psalmit lauloi vuorotellen kaksi kuoroa jotka eri korkeudella vastasivat toisillee. Aivan samalla tavalla tapahtuu meidän aikanammekin luostareissa, missä kaksi kuoroa resiteeraavat vuorotellen psalmien säkeet.
3. Molemmat kuorot lauloivat yhdessä.
1. Laulettiin joitakuita säkeitä (psalmista) ja kansa toisti ne osittain tai kokonaan).
2. Laulut tai psalmit lauloi vuorotellen kaksi kuoroa jotka eri korkeudella vastasivat toisillee. Aivan samalla tavalla tapahtuu meidän aikanammekin luostareissa, missä kaksi kuoroa resiteeraavat vuorotellen psalmien säkeet.
3. Molemmat kuorot lauloivat yhdessä.
Alusta alkaen siis on ollut laulajia jumalanpalveluksissa. V. 323 paavi Sylvester I perusti Scola cantorum’in = laulajien koulun. Scolan jäsenet vihittiin laulajiksi tai psalmisteiksi. (Itämaisissa kirkoissa nämä ”virat” ovat vielä olemassa.)
Heillä on omat liturgiset vaatteensa. P. Ambrosius, Milanon piispa, rikastutti kirkkoa monella hymnillä ja levitti n.k. antifonaalisen laulun (joku teksti lauletaan ja toistetaan osittain).
Mitä p. Ambrosius teki omaa hiippakuntaansa varten, teki paavi Gregorius Suuri koko kirkolle. Hän kokosi vanhoja säveleitä ja sävelsi paljon uusia. Tästä syystä kirkkomusiikki sai hänestä nimityksen ”gregoriaaninen”. Benediktiinit, jotka paavi Gregorius lähetti Englantiin, levittivät siellä gregoriaanista kirkkomusiikkia, joka vaikutti syvästi kansansävelmiin, aivan niinkuin tapahtui myöskin myöhemmin Suomessa.
Kaarle Suuri suoritti saman työn Frankkien maassa, minkä benediktiinit Englannissa.
Gregorius Suuri uudisti paavi Sylvesterin ”Scola cantorum”in. Siitä kasvoi Capella pontifica s.o. paavin kappeli.
Roomasta käsin levisi Scola cantorum ja jokaisella suuremmalla kirkolla oli oma Scola.
Heillä on omat liturgiset vaatteensa. P. Ambrosius, Milanon piispa, rikastutti kirkkoa monella hymnillä ja levitti n.k. antifonaalisen laulun (joku teksti lauletaan ja toistetaan osittain).
Mitä p. Ambrosius teki omaa hiippakuntaansa varten, teki paavi Gregorius Suuri koko kirkolle. Hän kokosi vanhoja säveleitä ja sävelsi paljon uusia. Tästä syystä kirkkomusiikki sai hänestä nimityksen ”gregoriaaninen”. Benediktiinit, jotka paavi Gregorius lähetti Englantiin, levittivät siellä gregoriaanista kirkkomusiikkia, joka vaikutti syvästi kansansävelmiin, aivan niinkuin tapahtui myöskin myöhemmin Suomessa.
Kaarle Suuri suoritti saman työn Frankkien maassa, minkä benediktiinit Englannissa.
Gregorius Suuri uudisti paavi Sylvesterin ”Scola cantorum”in. Siitä kasvoi Capella pontifica s.o. paavin kappeli.
Roomasta käsin levisi Scola cantorum ja jokaisella suuremmalla kirkolla oli oma Scola.
16:lla vuosisadalla kirkkomusiikki sai kokea, niinkuin moni muukin taideala, joka tähän asti oli palvellut puhtaasti kirkollisessa hengessä, - maallistumista.
Nykyään saa käyttää kirkossa gregoriaanisen musiikin ohella, mutta toisella sijalla, polyfoniaa, s.o. moniäänistä musiikkia (Pius X Motu proprio 22.11.1903).
Kun käytetään uusia sävellettyjä messuja on aina muistettava, että musiikki on p. juhlamenojen palvelijatar, eikä koskaan saa tulla uskovaisten huomion pääkohteeksi. Sen pitää kohottaa ihmisten mielet Jumalan tykö, eikä saa vetää pois niitä pyhästä toimituksesta. Tapahtuu joskus, että musiikin ”kauneus” näyttää paljon tärkeämmältä kuin itse p. Messu. Kirkkomusiikki ei saa tehdä sellaista vaikutusta että tuntisimme olevamme kuin jossakin maallisessa juhlassa.
Jos kirkkomusiikki on kirkon sääntöjen mukainen, silloin se ylistää Jumalaa ja hyödyttää uskovaisia.
Vanha sananparsi sanoo: Hyvin laulettu, kaksinkertaisesti rukoiltu.
Nykyään saa käyttää kirkossa gregoriaanisen musiikin ohella, mutta toisella sijalla, polyfoniaa, s.o. moniäänistä musiikkia (Pius X Motu proprio 22.11.1903).
Kun käytetään uusia sävellettyjä messuja on aina muistettava, että musiikki on p. juhlamenojen palvelijatar, eikä koskaan saa tulla uskovaisten huomion pääkohteeksi. Sen pitää kohottaa ihmisten mielet Jumalan tykö, eikä saa vetää pois niitä pyhästä toimituksesta. Tapahtuu joskus, että musiikin ”kauneus” näyttää paljon tärkeämmältä kuin itse p. Messu. Kirkkomusiikki ei saa tehdä sellaista vaikutusta että tuntisimme olevamme kuin jossakin maallisessa juhlassa.
Jos kirkkomusiikki on kirkon sääntöjen mukainen, silloin se ylistää Jumalaa ja hyödyttää uskovaisia.
Vanha sananparsi sanoo: Hyvin laulettu, kaksinkertaisesti rukoiltu.