Pyhän ristin löytäminen
|
Pyhä Risti
Jac Reijnders (Fides 7/1983)
”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni” (Joh. 12:32)
Pyhän ristin juhlalla – syyskuun 14. pnä – on hiippakunnassamme erityinen merkitys. Hiippakuntamme tuomiokirkko, Pyhän Henrikin kirkko, konsekroitiin pyhän ristin juhlana vuonna 1904. Vihkimisen toimitti piispa Georgius Szembek, Mohilevin arkkihiippakunnan piispa, jonka alaisuuteen seurakunta silloin kuului. Siihen asti kirkko oli ollut vain siunattu; piispa Lubinsky Tallinnasta oli suorittanut siunaamisen syyskuun 16. pnä 1860. Toinen syy miksi pyhän ristin juhla on meille tärkeä on se, että Tampereen katolinen kirkko on vihitty Pyhän Ristin kirkoksi. Silloinen Tampereen kirkkoherra Leo Jamar tahtoi omistaa uuden seurakunnan pyhälle ristille, koska seurakunnan alueella sijaitsee Vapahtajan ristille omistettu Hattulan kirkko. Kirkon freskot kertovat pyhän ristin löytämisestä ja se oli tuolloin tunnettu pyhiinvaelluspaikka.
Pyhän ristin juhlalla – syyskuun 14. pnä – on hiippakunnassamme erityinen merkitys. Hiippakuntamme tuomiokirkko, Pyhän Henrikin kirkko, konsekroitiin pyhän ristin juhlana vuonna 1904. Vihkimisen toimitti piispa Georgius Szembek, Mohilevin arkkihiippakunnan piispa, jonka alaisuuteen seurakunta silloin kuului. Siihen asti kirkko oli ollut vain siunattu; piispa Lubinsky Tallinnasta oli suorittanut siunaamisen syyskuun 16. pnä 1860. Toinen syy miksi pyhän ristin juhla on meille tärkeä on se, että Tampereen katolinen kirkko on vihitty Pyhän Ristin kirkoksi. Silloinen Tampereen kirkkoherra Leo Jamar tahtoi omistaa uuden seurakunnan pyhälle ristille, koska seurakunnan alueella sijaitsee Vapahtajan ristille omistettu Hattulan kirkko. Kirkon freskot kertovat pyhän ristin löytämisestä ja se oli tuolloin tunnettu pyhiinvaelluspaikka.
Pyhän ristin löytäminen – Pyhän ristin ylentäminen
Kirkon aikaisemmassa liturgisessa kalenterissa oli kaksi juhlaa, jotka oli omistettu pyhälle ristille: Pyhän ristin löytäminen joulukuun 4. pnä ja Pyhän ristin ylentäminen syyskuun 14. pnä. Nykyään vietetään enää vain niistä jälkimmäistä. Kun keisari Konstantinus oli ihmeellisellä tavalla saavuttanut voiton vihollisistaan v. 313, hänen äitinsä keisarinna Helena lähti v. 326 pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin etsiäkseen Kristuksen ristiä. Hän löysi kolme ristiä sekä niistä erillään olleen ristin päällekirjoituksen siltä paikalta, jossa perimätiedon mukaan Jeesus oli ristiinnaulittu ja johon pakanat olivat pystyttäneet patsaan Venuksen ja Jupiterin kunniaksi. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty, mikä näistä risteistä oli Kristuksen risti ja vasta eräs ihmeellinen tapahtuma toi ratkaisun kysymykseen. Jerusalemin piispa Makarios rukoili hartaasti Jumalaa ja kosketti sitten erästä hyvin sairasta naista jokaisella ristillä. Kahden ensimmäisen risti kosketus ei tuonut helpotusta naisen sairauteen, mutta kolmannen ristin kosketuksesta hän parani täysin. Helena rakennutti tälle paikalle kauniin basilikan ja pani kirkkoon osan pyhästä rististä. Osan hän luovutti pojalleen Konstantinukselle, joka antoi sen säilytettäväksi Rooman Jerusalemin Pyhän Ristin kirkkoon. Seitsemännellä vuosisadalla persialaiset varastivat ristin valloitettuaan sitä ennen Syyrian ja Palestiinan. Silloin Itä-Rooman keisari Heraklios lähti ”ristiretkelle” voittaakseen ristin takaisin. Risti vietiin juhlallisesti Konstantinopoliin, josta se kuitenkin myöhemmin päätettiin siirtää Jerusalemiin. Keisari itse tahtoi kantaa ristin Pyhän Haudan kirkkoon, mutta lähellä kaupungin porttia hän pysähtyi eikä pystynyt astumaan enää askeltakaan. Jerusalemin vanha piispa Sakarias kehotti keisaria riisumaan arvokkaan viittansa, koska se ei sopinut yhteen Jeesuksen yksinkertaisen ristin kanssa. Keisari riisui viittansa ja otti kruunun päästään jatkaen matkaa paljain jaloin – nyt hän pystyi kantamaan ristiä vaivatta. |
Risti – pelastuksen merkki
Lienee selvä, ettei Kirkko viettäessään Kristuksen ristin juhlaa tahdo vahvistaa pyhän ristin jäännösten aitoutta tai kaikkien yllämainittujen tapahtumien yksityiskohtien historiallisuutta. Kirkko ei ensi sijassa halua kunnioittaa sitä puuta, jolla Kristus kuoli, vaan pikemminkin ja nimenomaan se tahtoo muistuttaa uskovia pyhän ristin salaisuudesta. Risti on pelastuksen merkki!
Tämä käy selvästi ilmi mm. pitkäperjantain liturgiasta, jolloin peitetty risti paljastetaan ja kohotetaan - ylennetään – palvottavaksi. Kolme kertaa pappi laulaa: ”Katso ristin puuta, jossa riippuu maailman pelastus.” Ja uskova kansa vastaa: ”Tulkaa, palvokaamme.” Sitten seurakuntalaiset osoittavat kunnioitusta ristille esimerkiksi suutelemalla sitä. Pyhän ristin juhlan alkuvirsi kuuluu vastaavasti: ”Meidän kerskauksenamme on Herramme, Jeesuksen Kristuksen risti, sillä siinä on meidän autuutemme, elämämme ja ylösnousemuksemme, ja sen kautta meidät on pelastettu ja vapahdettu.” Ristintienhartautta viettäessämme rukoilemme jokaisen aseman kohdalla: ”Kumarramme ja ylistämme sinua, Herramme Jeesus Kristus, koska pyhän ristisi kautta maailman lunastit.”
Lienee selvä, ettei Kirkko viettäessään Kristuksen ristin juhlaa tahdo vahvistaa pyhän ristin jäännösten aitoutta tai kaikkien yllämainittujen tapahtumien yksityiskohtien historiallisuutta. Kirkko ei ensi sijassa halua kunnioittaa sitä puuta, jolla Kristus kuoli, vaan pikemminkin ja nimenomaan se tahtoo muistuttaa uskovia pyhän ristin salaisuudesta. Risti on pelastuksen merkki!
Tämä käy selvästi ilmi mm. pitkäperjantain liturgiasta, jolloin peitetty risti paljastetaan ja kohotetaan - ylennetään – palvottavaksi. Kolme kertaa pappi laulaa: ”Katso ristin puuta, jossa riippuu maailman pelastus.” Ja uskova kansa vastaa: ”Tulkaa, palvokaamme.” Sitten seurakuntalaiset osoittavat kunnioitusta ristille esimerkiksi suutelemalla sitä. Pyhän ristin juhlan alkuvirsi kuuluu vastaavasti: ”Meidän kerskauksenamme on Herramme, Jeesuksen Kristuksen risti, sillä siinä on meidän autuutemme, elämämme ja ylösnousemuksemme, ja sen kautta meidät on pelastettu ja vapahdettu.” Ristintienhartautta viettäessämme rukoilemme jokaisen aseman kohdalla: ”Kumarramme ja ylistämme sinua, Herramme Jeesus Kristus, koska pyhän ristisi kautta maailman lunastit.”
Kunnoittaessamme Kristuksen ristiä meidän tulee palauttaa mieleemme, mitä profeetta Jesaja sanoo kärsivästä Vapahtajasta: ”Meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä olisi rauha, ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut...” Joka kerran kun näemme ristiinnaulitun kuvan, se muistuttaa meitä siitä, että sovituksemme ja pelastuksemme on tullut ristin kautta, että ristissä on autuutemme, elämämme ja ylösnousemuksemme!
”Jos joku haluaa minun perässäni kulkea...”
Kristus on sanonut: ”Jos joku haluaa minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Näin Kristuksen risti saa erityisen merkityksen meidän elämässämme, jos tahdomme seurata Vapahtajaamme. Kristus sanoi jopa näin: ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.”
Kristus on sanonut: ”Jos joku haluaa minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Näin Kristuksen risti saa erityisen merkityksen meidän elämässämme, jos tahdomme seurata Vapahtajaamme. Kristus sanoi jopa näin: ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.”
Risti saattaa ilmestyä tuhansissa muodoissa. Yhdellä on ruumiillinen sairaus, toisella hengellinen ahdistus. Toiset tuntevat itsensä yksinäisiksi tai lähimmäistensä hylkäämiksi tai he ovat kadottaneet rohkeutensa elämän vastoinkäymisissä. Jokaisella on oma ristinsä kannettavana, mikä se sitten lieneekin. Kristus opettaa, että ristimme on meille hyödyksi ja siunaukseksi vain silloin, kun se on hänen ristinsä pyhittämä. Pystymme kantamaan yksinäisyytemme, sairautemme, ahdistuksemme, kun muistamme, miten yksinäinen Kristus oli ristillä, miten hän kärsi ja miten ahdistunut hän oli.
Kirjassaan Kristuksen seuraamisesta Tuomas Kempiläinen puhuu pyhän ristin kuninkaallisesta tiestä kehottaen meitä kantamaan ristiänsä Kristuksen ristin jäljessä (II, 12). ”Ristissä on pelastus, ristissä turva vihollisilta, ristissä taivaallisen ihanuuden vuodatus, ristissä mielen väkevyys, ristissä hengen ilo, ristissä hyveen täyttymys, ristissä pyhyyden täydellisyys...
Ota siis ristisi ja seuraa Jeesusta, niin kuljet iankaikkiseen elämään. Hän on kulkenut edelläsi kantaen ristiään ja kuollut edestäsi ristillä, että sinäkin kantaisit ristiäsi ja haluaisit kuolla ristillä. Jos näet kuolet hänen kanssaan, saat myös samoin hänen kanssaan elää, ja jos olet osallisena piinassa, olet osallisena myös kunniassa...Jos mielelläsi kannat ristiä, se kantaa sinua ja johtaa sinut toivomaasi päämäärään...Ryhdy siis Kristuksen hyvänä ja uskollisena palvelijana kantamaan miehuullisesti Herrasi ristiä...” (Suomennos Seppo A. Teinonen, Kirjaneliö, Helsinki)
Ota siis ristisi ja seuraa Jeesusta, niin kuljet iankaikkiseen elämään. Hän on kulkenut edelläsi kantaen ristiään ja kuollut edestäsi ristillä, että sinäkin kantaisit ristiäsi ja haluaisit kuolla ristillä. Jos näet kuolet hänen kanssaan, saat myös samoin hänen kanssaan elää, ja jos olet osallisena piinassa, olet osallisena myös kunniassa...Jos mielelläsi kannat ristiä, se kantaa sinua ja johtaa sinut toivomaasi päämäärään...Ryhdy siis Kristuksen hyvänä ja uskollisena palvelijana kantamaan miehuullisesti Herrasi ristiä...” (Suomennos Seppo A. Teinonen, Kirjaneliö, Helsinki)
Mitä tiedämme Jeesuksen ristin löytämisestä?
Märta Aminoff (Fides 14/1996)
Katolinen kirkko viettää vuosittain 14. syyskuuta pyhän ristin ylentämisen juhlaa sen muistoksi, että Jeesuksen risti löydettiin tuona päivänä 325 j.Kr.
Mainittuna vuonna keisari Konstantinuksen äiti, keisarinna Helena, teki pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle. Edellisenä vuonna hänen poikansa, josta silloin oli tullut myös Itä-Rooman eli Bysantin keisari, oli antanut määräyksen, että ne pakanalliset temppelit oli tuhottava, jotka on pystytetty kristittyjen pyhille paikoille Palestiinassa.
Mainittuna vuonna keisari Konstantinuksen äiti, keisarinna Helena, teki pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle. Edellisenä vuonna hänen poikansa, josta silloin oli tullut myös Itä-Rooman eli Bysantin keisari, oli antanut määräyksen, että ne pakanalliset temppelit oli tuhottava, jotka on pystytetty kristittyjen pyhille paikoille Palestiinassa.
Kun Helena saapui Jerusalemiin, hän havaitsi, että Golgatalle rakennettu Venuksen temppeli oli kyllä tuhottu, mutta sen rauniot peittivät yhä kukkulan. Piispa Makarioksen avulla hän raivautti temppelin jäänteet, ja samalla hän antoi määräyksen etsiä Kristuksen ristiä Golgatalta. Vastoin kaikkia odotuksia kukkulalta löydettiin kolme ristiä. Helenan määräyksestä näiden ristien aitoutta tutkittiin siten, että kaupungin sairastuvasta haettiin kuolemansairas potilas, jonka annettiin koskettaa kutakin ristiä. Tämä parani heti koskettaessaan kolmatta ristiä. Tästä pääteltiin, että sen täytyi olla se, jolle Vapahtaja oli naulittu.
Kun keisari Konstantinus sai kuulla löydöstä, hän antoi heti käskyn rakentaa löytöpaikalle basilikan, jolle annettiin nimi Martyrion (Basilika on varhaisimpia kristillisen kirkon muotoja, joka on saanut suoria vaikutteita Bysantin keisarinhovin valtaistuinsalista. Basilikassa on pylväiköin rajattu (kirkko-)laiva, jonka etuosassa on puolikaaren muotoinen syvennys (apsis), jossa on paikat piispalle, papeille ja jumalanpalveluksen avustajille. Nämä paikat vastaavat valtaistuinsalissa olleita keisarin ja hänen hovinsa istuinpaikkoja).
Kirkon valmistuttua sen edustalle ryhdyttiin raivaamaan aukiota. Tässä yhteydessä löydettiin myös Jeesuksen hauta. Sen päälle rakennettiin toinen kirkko, jolle annettiin nimi Anastasis, ylösnousemus.
Kirkon valmistuttua sen edustalle ryhdyttiin raivaamaan aukiota. Tässä yhteydessä löydettiin myös Jeesuksen hauta. Sen päälle rakennettiin toinen kirkko, jolle annettiin nimi Anastasis, ylösnousemus.
Tämä on lyhyt yhteenveto Jeesuksen ristin löytämistä koskevista tapahtumista. Monet oppineet ovat leimanneet ne pelkäksi legendaksi viitaten siihen, että varhaisimmat kirjalliset lähteet näistä tapahtumista ovat peräisin vasta 400-luvun puolivälistä. (Sana ”legenda” tarkoittaa alun perin ”luettavaa” tekstiä pyhien elämästä. Myöhemmin se on täsmentynyt viittaamaan sellaisiin kuvauksiin, jotka välittävät hengellistä kokemusta pyhien elämästä, mutta joilla ei välttämättä ole tarkkaa historiallisen kuvauksen arvoa.)
Joitakin vuosia sitten ruotsalainen teologi, Stephan Borgehammar, ryhtyi perehtymään Jeesuksen ristin löytämistä koskeviin tietoihin. Hänen erityisalansa on varhaisen ja keskiajan kirkon kirjallisuus.
Borgehammarin ensimmäinen päätelmä oli, että 400-luvun puolivälissä laadittu kertomus ei ollut luonnollisella tavalla muistiin merkitty legenda vaan juutalaisia vastaan suunnattu kiistakirjoitus. Se sisälsi liian monia ja pitkiä puheita, jotta sitä olisi voitu pitää suullisen tradition muistiinmerkintänä. Borgehammar hylkäsi tekstin epäaitona ja paneutui aikaisempiin lähteisiin. |
Kaksi näistä lähteistä on latinankielisiä: toinen on puhe, jonka milanolainen kirkkoisä Ambrosius piti keisari Theodosiuksen hautajaisissa 395, toinen taas on kirje, jonka Nolan piispa Paulinus lähetti yhdessä ristin palasen kanssa Sulpicius Severukselle 402. Tässä kirjeessä Paulinus kertoo, mitä muuan Melania-niminen pyhiinvaeltaja, joka oli antanut piispalle ristin jäännöksen, oli sanonut ristin löytämisestä. Tämä tieto oli siis peräisin suoraan Jerusalemista.
Kirkkoisä Ambrosius oli saanut tietonsa joko pyhiinvaeltajilta – Milano sijaitsi pyhiinvaellustien varrella, joka johti Galliasta ja Espanjasta Pyhään maahan – tai suoraan keisarin hovista.
Kirkkoisä Ambrosius oli saanut tietonsa joko pyhiinvaeltajilta – Milano sijaitsi pyhiinvaellustien varrella, joka johti Galliasta ja Espanjasta Pyhään maahan – tai suoraan keisarin hovista.
Kolmas – ajallisesti varhaisin – tieto Jeesuksen ristin löytämisestä on peräisin Kesarean Gelasiukselta, joka kirjoitti varhaisen kirkon historian Jerusalemin piispan, Kyrilloksen, pyynnöstä. Tähän teokseen liittyy se harmillinen piirre, että se on aikojen saatossa kadonnut. Onneksi seuraavien sukupolvien kirkkohistorioitsijat ovat laajasti käyttäneet sitä lähteenään, ja tekstien tieteellisen vertailun avulla on ollut mahdollista entistää Gelasiuksen kertomus ristin löytämisestä. Koska hän kirjoitti Jerusalemin piispan nimenomaisen toimeksiannon mukaisesti, on kaikki syyt luottaa siihen, että hän sai asiaa koskevat tietonsa suoraan ”pääkallonpaikalta”. (”Pääkallonpaikka”-ilmauksen lähtökohtana on evankeliumien antama tulkinta nimelle Golgata.)
Kun Borgehammer vertasi toisiinsa Ambrosiuksen, Paulinuksen ja Gelasiuksen tekstejä, hän havaitsi niiden pitävän yhtä kaikkein olennaisimmissa piirteissään. Ambrosiuksen puheen tähtäyspisteessä ei kuitenkaan ollut pyhä risti vaan kristityt keisarit, joten se soveltui vertailuun vain joiltain osiltaan. Ambrosius sanoi, että risti tunnistettiin siinä olleen kirjoituksen perusteella, kun taas kaksi muuta lähdettä viittasi sairaan parantumisihmeeseen. Gelasius antaa kuvauksessaan piispa Makariokselle keskeisen aseman, mikä saattaa johtua siitä, että hän itse oli piispa. Joitakin muita vähäisiä eroja on näiden kolmen kertomuksen välillä, mutta niistä huolimatta ne hyvin ilmeisesti perustuvat yhteen ja samaan suullisesti säilyneeseen jerusalemilaiseen traditioon. Jos oletettaisiin, että nämä kertomukset eivät olisi todenperäisiä, jouduttaisiin väittämään, että esimerkiksi Jerusalemin piispa Kyrillos olisi tietoisesti ryhtynyt levittämään valheita. Hän oli piispa, jota hänen kuolemansa jälkeen ryhdyttiin kunnioittamaan pyhänä. Kaikki, mitä hänestä tiedetään, tekee tällaisen väitteen mielettömäksi.
Maallisten oppineiden epäilysten lisäksi on toinenkin peruste, jonka nojalla Jeesuksen ristin aitoutta on epäilty. Se on se tosiasia, että kirkkohistorioitsija Eusebius (262-339) mainitsee teoksessaan kyllä keisarinna Helenan käynnin Jerusalemissa ja pyhän haudan löytämisen, mutta hän ei sano mitään pyhän ristin löytämisestä. Tämä vaikuttaa vakavalta ongelmalta, mutta Borgehammar ja muutamat muutkin tutkijat ovat ryhtyneet tutkimaan Eusebiuksen teosta suurennuslasin avulla, ja he ovat löytäneet joitain kiinnostavia piirteitä. Niinpä näyttää ilmeiseltä, että Eusebius ei ollut kiinnostunut Jeesuksen rististä.
Jotkut ovat syyttäneet Eusebiusta jopa harhaoppisuudesta, mutta ennemminkin näyttää siltä, että häntä leimasi voimakas halu puolustaa kristillistä uskoa. Hän kuului oman aikansa intellektuelleihin, ja hän kirjoitti kaltaisilleen. Siksi hän halusi osoittaa lukijoilleen, että kristillinen usko oli yhtä ylevä ja henkisesti ansiokas kuin muut hänen aikansa filosofiset virtaukset. Risti ja Jeesuksen kuolema tavallisen pahantekijän tavoin ei sopinut tähän pyrkimykseen. Hän ei mainitse missään kohdassa Jeesuksen ristinkuolemaa, ja sanan ”risti” sijalla hän käyttää aina ilmaisua ”vapahduksen merkki”. Kun hän puhuu Jeesuksen haudan löytämisestä, hän lainaa keisarin kirjettä Makarios-piispalle, jossa tämä innokkaasti vaatii kirkon rakentamista pyhälle paikalle. Ilman ennakko-oletuksia rivien välistä voidaan lukea, että tämä pyhä paikka olikin juuri pyhän ristin löytöpaikka eikä vasta muutama vuosi myöhemmin löydetty Jeesuksen hauta.
Kertomus Jeesuksen ristin löytämisestä ja sitä koskevista tulkinnoista on oivallinen esimerkki siitä, millä tavoin varhaiskristillisiä tekstejä voidaan lukea rinnakkain ja millä tavoin on mahdollista porautua kirjallisten lähteiden takana olevaan suulliseen traditioon ja silminnäkijöiden kertomuksiin.