"Osanottaja 7 eli Egyptissä vuoteen 1970 asti. Vuoden 1967 sodan aikana hän joutui keskitysleiriin. 'Kun vuoden 1967 sota alkoi, kaikki tai lähes kaikki aikuiset juutalaismiehet pantiin keskitysleiriin. Olin siihen aikaan 22-vuotias. Pääsin leiristä vasta 1970. Pahinta vangittuna olemisessa oli, ettei voinut tietää, pääseekö sieltä joskus pois. Vaikka ottaisi huomioon kaikki surkeat olosuhteet, missä me elimme. Niinpä ajattelen, että on yksi asia, jota aina tulen arvostamaan. Vaikka olisi menettänyt talonsa tai kauppansa tai mitä tahansa omaissuuttaan, ei elämässä ole mitään arvokkaampaa kuin vapaus. Kun menettää vapautensa, mikään muu... Vapaus ja terveys ovat elämän tärkeimmät asiat. Tavaran voi aina korvata, mutta terveyttä tai vapautta ei.'"
Amanda-kustannuksen tämän päivän tarina on otettu kaikkien tälläkin hetkellä vainottujen ihmisten puolesta Limor Watsonin kirjasta Isäni maa, joka käsittelee mizrahijuutalaisten kohtaloa.
"Osanottaja 7 eli Egyptissä vuoteen 1970 asti. Vuoden 1967 sodan aikana hän joutui keskitysleiriin. 'Kun vuoden 1967 sota alkoi, kaikki tai lähes kaikki aikuiset juutalaismiehet pantiin keskitysleiriin. Olin siihen aikaan 22-vuotias. Pääsin leiristä vasta 1970. Pahinta vangittuna olemisessa oli, ettei voinut tietää, pääseekö sieltä joskus pois. Vaikka ottaisi huomioon kaikki surkeat olosuhteet, missä me elimme. Niinpä ajattelen, että on yksi asia, jota aina tulen arvostamaan. Vaikka olisi menettänyt talonsa tai kauppansa tai mitä tahansa omaissuuttaan, ei elämässä ole mitään arvokkaampaa kuin vapaus. Kun menettää vapautensa, mikään muu... Vapaus ja terveys ovat elämän tärkeimmät asiat. Tavaran voi aina korvata, mutta terveyttä tai vapautta ei.'" Amanda-kustannuksen päivän sana on fransiskaani-isä Henrik Roelvinkin kirjasta Kuka sinä olet Jumala ja kuka minä olen?
Kuka olet sinä, Jumala? Sinä olet minun hengellinen elämäni, minun jumalallinen elämäni, sinä elät minussa rakkaudessasi.
Kuka olen minä, pikkuinen mato, sinun vähäpätöinen palvelijasi? Minä olen uusi ihminen, syntynyt Hengestä ja vedestä, ja vaikken elä pyhästi, olen pyhä sinun kauttasi, sinä Jumalan Henki minussa."
Amanda-kustannuksen päivän tarina Suprapto Ismudjiton kirjasta Kipu ja Kauneus: "Vuonna 1974 verikokeeni osoittivat negatiivista tulosta. Olin iloinen kuullessani sen. Sain lääkäriltä luvan poistua osastolta ja asua kylässä, joka kuului vielä sairaala-alueeseen. Kirkkomme oli rakentanut pienen mökin, jossa sain asua. Kylässä voin elää vapaammin, ja mennä vaikka Jakartaan kysymättä lupaa. ...
Kun katson taaksepäin, näen, että elämäni on ollut täynnä surua. Jumala ei kuitenkaan jättänyt minua yksin, vaan lohdutti minua. Niinpä rukoilin ja kysyin, mitä voisin tehdä auttaakseni muita pääsemään murheidensa yli. Hän pani sydämeeni ajatuksen, että tekisin lehden nimeltä Penghibur, mikä merkitsee Lohduttajaa.
Tottelin tätä ajatusta. Marraskuun 15. päivänä 1980 ilmestyi ensimmäinen Penghibur-lehti, josta otettiin 75 kopiota. Lähetin sitä ystävilleni, erityisesti niille, jotka sairastivat lepraa. Lukijoiden tilaukset ovat nousseet 1500 kappaleeseen. Lukijoiden palautteen perusteella uskoin levikin vielä nousevan." Amanda-kustannukselta päivän tarinana ekumeeninen kohtaaminen jesuiittaisä Gerard W. Hughesin kirjasta Jalkaisin Jerusalemiin - Pyhiinvaellus rauhan puolesta.
"Baufeldenissä löysin kirkon, mutta en pappilaa, kysyin majapaikkaa ja minulle kerrottiin, että kaupungissa on kaksi hotellia. Ensimmäinen oli täynnä ja toinen suljettu. Lähellä kirkkoa oli majatalo, jonka ulkopuolella oli suuria kylttejä. Niissä mainostettiin Guinnesiä ja tarjottiin halpoja matkoja Irlantiin. Kiitin kelttiläisiä pyhimyksiä siitä ja tilasin Guinnesiä ennen kuin kysyin seudun yöpymismahdollisuuksista. Baarimikko kertoi, että hotellien puuttuessa ainoa majapaikka oli seitsemän kilometrin päässä. Oli jo pimeää ja olin liian väsynyt jatkaakseni matkaa. Niinpä uskoin itseni kelttiläisten pyhimysten huomaan ja aloitin hörppäämällä Guinessiä. Muuan nuori mies, joka oli kuullut kysymykseni baarissa tuli pöytääni. "Miksi ette kysyisi Pfarrerilta?" hän kysyi ja tarjoutui viemään minut sinne. Pfarrerin vaimo avasi oven, tunsi nuoren miehen ja kutsui meidät molemmat sisään vieden meidät huoneeseen, jonka nurkassa oli pöytä katettuna. "Olen niin iloinen, että tulitte", hän sanoi "sillä kutsuin kaksi henkilöä kahville ja kakulle iltapäivällä eikä heistä kumpikaan tullut joten se on nyt teitä varten." Istuuduimme valtavan kermakakkuvuoren ja kahvin ääreen. Myöhemmin hänen puolisonsa, pieni pontevan näköinen mies, ryntäsi huoneeseen kuin tuulispää, kuunteli kertomustani ja ryntäsi uudelleen ulos. Hän tuli takaisin muutaman sekunnin kuluttua ja sanoi, että oli löytänyt minulle majoituksen ja ajaisi minut paikkaan, joka oli seitsemän kilometrin päässä. Mennessäni seuraavana aamuna maksamaan laskuani minulle kerrottiin, että Pfarrer oli jo maksanut sen!"
En enää muista paljon siitä, mitä Pramoedya puhui. Muistan kuitenkin hänen puhetapansa ja ilmapiirin yleisön keskuudessa hänen puhuessaan. Häntä kuunneltiin hyvin vakavasti.
Hän puhui taiteesta. Hän oli juuri palannut Hollannista ja liittynyt LEKRA-järjestöön. Se oli Lembaga Kebudayaan Rakyat, Kansan kulttuurin insituutti, joka tunnettiin vasemmistolaisena organisaationa. Hän sanoi, ettei taide ole olemassa vain itseään varten. Taiteen tulee heijastaa sosiaalista todellisuutta, ja sen tulee toimia sosiaalisten uudistusten käyttövoimana.
|
MarjataltaTällä sivulla bloggaa Amanda-kustannuksen Marjatta Jaanu-Schröder. Hän on teologian maisteri ja tietokirjailija, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan opetustyön johtajana sekä suorittanut jatko-opintoja Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella tutkien Jaavan uskonnollista elämää. Marjatan Facebook-ystäville nämä kirjoitukset ovat entuudestaan tuttuja, mutta nyt niihin pääse tutustumaan muutkin. Arkisto
November 2021
Hakusanat
All
Linkkejä |