Älä lue tätä
|
Oletko pelkuri?
Kyllä!? Et!?
Otaksun, että vastaat, ”En” – ja että on tosi vakaumuksesi tuo ”En”. Ethän tahdo olla pelkurimainen raukka, vaikkakin sinun ehkä on itsellesi tunnustettava, ettet läheskään aina ole ollut urhoollinen sankari, joksi itseäsi kuvittelit.
Kyllä!? Et!?
Otaksun, että vastaat, ”En” – ja että on tosi vakaumuksesi tuo ”En”. Ethän tahdo olla pelkurimainen raukka, vaikkakin sinun ehkä on itsellesi tunnustettava, ettet läheskään aina ole ollut urhoollinen sankari, joksi itseäsi kuvittelit.
Minä kirjoitin otsikoksi ”Älä lue tätä” ja minä vielä jopa kehoitankin sinua panemaan tämän pienen lehden syrjään jatkamatta lukemistasi nyt ja vastakin, jos olet pelkuri, jos pelkäät itseäsi tai jos sinua ”rasittaa” tuo jokin, jota vanhan katsantokannan mukaan kutsutaan ”omaksitunnoksi”, mutta joka jo alkaa olla vanhanaikainen – mukavuussyistä.
Etkö pelkää itseäsi, uskallatko todellakin joskus suoda itsellesi neljännestuntisen palataksesi itseesi, tutkiaksesi tekojasi, ajatuksiasi, sanojasi sellaisina kuin ne ovat tai sellaisina kuin niitten rehellisesti luulet olevan, silloin pyydän sinua – ”jatka lukemistasi”.
Etkö pelkää itseäsi, uskallatko todellakin joskus suoda itsellesi neljännestuntisen palataksesi itseesi, tutkiaksesi tekojasi, ajatuksiasi, sanojasi sellaisina kuin ne ovat tai sellaisina kuin niitten rehellisesti luulet olevan, silloin pyydän sinua – ”jatka lukemistasi”.
Jatka lukemistasi nyt ja vastakin, kun paljastan ja näytän, ettet ollutkaan se atleetti, se voimaihminen, joksi itseäsi luulit, vaan että ainoastaan taidokkaasti täytetyt hartiasi tai kauniit vaatteesi – ilmakupla, mielikuva – tekivät sinusta sen, jota et ollutkaan.
Jatka lukemistasi, sillä tahtoisin siten mielelläni joutua kanssasi kosketukseen, joka on niin vaikeasti saavutettavissa keskustelun tai käynnin kautta tai tilapäisesti tavattaessa kansliassa.
Jatka lukemistasi, sillä minulla on sinulle jotakin sanottavaa, jotakin arvokasta meille kummallekin.
Eihän merkinne mitään se, että lehti on pieni, sisällöltään vain kaksi sivua. – Jos minä sanon: ”Jumala on rakkaus”, kultakirjaimin tai tavallisella musteella painetuin, lienee samantekevää. Koreat kirjaimet ja koristeelliset koukerot voisivat ehkä olla syynä, että unohtaisit sanojen sisällön.
Ehkä sanonet: ”Kas niin, taas tuollainen hengellinen lentolehtinen.”
Jatka lukemistasi, sillä tahtoisin siten mielelläni joutua kanssasi kosketukseen, joka on niin vaikeasti saavutettavissa keskustelun tai käynnin kautta tai tilapäisesti tavattaessa kansliassa.
Jatka lukemistasi, sillä minulla on sinulle jotakin sanottavaa, jotakin arvokasta meille kummallekin.
Eihän merkinne mitään se, että lehti on pieni, sisällöltään vain kaksi sivua. – Jos minä sanon: ”Jumala on rakkaus”, kultakirjaimin tai tavallisella musteella painetuin, lienee samantekevää. Koreat kirjaimet ja koristeelliset koukerot voisivat ehkä olla syynä, että unohtaisit sanojen sisällön.
Ehkä sanonet: ”Kas niin, taas tuollainen hengellinen lentolehtinen.”
Mutta etkö sitä tiedä, että ”meille ei ole tilaa majatalossa” – siinä suuressa majatalossa, jota sanotaan ”maailman kirjallisuudeksi”. – Sen toki tietänet, jos vain ajattelet sitä, mitä itse luet, kuinka suuren sijan suot hengelliselle kirjallisuudelle kaikesta siitä, mitä luet. – Ainoastaan pieni piilosoppi suodaan maailman kirjallisuudessa hengelliselle, tai paremmin, uskonnolliselle sanalle.
Meille ei ole tilaa majatalossa.
Tyhjänpäiväinen, sisällötön romaani painetaan tuhansiin nousevana painoksena, ja jokaisesta kappaleesta maksetaan yhä uudestaan antikvarioissa, kaikkien yhteiskuntaluokkien sitä ahmiessa, koska ollaan sitä mieltä, että kansan sivistys ja kulttuuri mitataan sen lukukyvyn mukaan. Ja – ne luettuaan ihmiset jäävät yhtä sisällöttömiksi kuin lukemansa kirjatkin.
Mutta ”hengellinen lentokirjanen”, joissa löytyy toki jokunen kultajyvä ja elämänarvo, on ikävä – liian kallis, se ei kiihoita tarpeeksi mielikuvitusta ja puhuu liian paljon rakkaudesta, joka on liian korkealla heidän yläpuolellaan.
Meille ei ole tilaa majatalossa.
Tyhjänpäiväinen, sisällötön romaani painetaan tuhansiin nousevana painoksena, ja jokaisesta kappaleesta maksetaan yhä uudestaan antikvarioissa, kaikkien yhteiskuntaluokkien sitä ahmiessa, koska ollaan sitä mieltä, että kansan sivistys ja kulttuuri mitataan sen lukukyvyn mukaan. Ja – ne luettuaan ihmiset jäävät yhtä sisällöttömiksi kuin lukemansa kirjatkin.
Mutta ”hengellinen lentokirjanen”, joissa löytyy toki jokunen kultajyvä ja elämänarvo, on ikävä – liian kallis, se ei kiihoita tarpeeksi mielikuvitusta ja puhuu liian paljon rakkaudesta, joka on liian korkealla heidän yläpuolellaan.
Siitä huolimatta saanemme kuitenkin lähettää tämän lehtisen avaraan maailmaan, yrittämään täyttää tehtävänsä huolimatta erilaisista tunteista, joilla se vastaanotetaan. Sehän sisältää totuuden ja on aina sitä tekevä eikä siis voi ketään vahingoittaa, vaikkakin joskus tuntuisikin hieman karvaalta. Useimmilla lääkkeillähän on epämiellyttävä maku ja kuitenkin ne auttavat.
Kellot kutsuvat!!!
Kellot ovat kutsuneet jo monia vuosia – uskollisesti, lakkaamatta, sillä niitten velvollisuus on kutsua.
Mutta ne eivät ole suuret eikä niitten ääni kaiu kauaksi – siksipä ne nyt saavat auttajan kantamaan niitten tuttua ääntä kauaksi yli maan
Kellot ovat kutsuneet jo monia vuosia – uskollisesti, lakkaamatta, sillä niitten velvollisuus on kutsua.
Mutta ne eivät ole suuret eikä niitten ääni kaiu kauaksi – siksipä ne nyt saavat auttajan kantamaan niitten tuttua ääntä kauaksi yli maan
”Kellot kutsuvat.” Kirkon kellot kutsuvat kolmasti joka päivä. Aamulla varhain, keskipäivällä ja iltaisin. Ja kolmasti päivässä ne muistuttavat meitä, menneen ja tulevan maailman historian keskeisimmästä tapahtumasta rukoillessamme Enkelin tervehdyksen – ”ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme”. Ne muistuttavat meitä siitä, että Jumala tuli ihmiseksi jääden kuitenkin Jumalaksi. – Minkä vuoksi? Meidän jokaisen vuoksi – henkilökohtaisesti.
”Kellot kutsuvat.” Ja niitten malmisointuinen ääni kantautuu ympäristöön muistuttaen meitä siitä, että on sunnuntai, Herran päivä, lepopäivä. Ne muistuttavat meitä siitä, että jumalanpalvelus alkaa ja että meidän tulee varata aikaa tullaksemme palvomaan, kumartamaan ja kiittämään Luojaamme Hänen suomastaan elämän lahjasta, siten tunnustaaksemme riippuvaisuutemme Hänestä.
”Kellot kutsuvat”, kun tämä vaatimaton lehti saapuu kotiisi pyytäen kahdenkeskistä keskustelua, keskustelua elämän kysymyksistä ja arvoista, jotka kyllä voimme sivuuttaa ja kieltää, mutta jotka eivät silti kuole, vaan elävät edelleen itsepintaista, sitkeätä totuuden elämäänsä.
”Kellot kutsuvat”, ja toivon hartaasti, että niitten kutsu on kaikuva monin soinnuin aina kasvavalla voimalla – ja yhä useammin.
”Kellot kutsuvat”, ja toivon hartaasti, että niitten kutsu on kaikuva monin soinnuin aina kasvavalla voimalla – ja yhä useammin.
