Joulukuun hiippakuntalehti on julkaistu. Napsauta tästä tai oheista kansikuvaa niin pääset lukemaan tuoretta Fides-lehteä pdf-muodossa, mukaan lukien piispa Teemun haastattelun. |
0 Comments
Tervetuloa ursuliinisisarten joulunajan retrettiin 27.-31.12.2016!
Lokakuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään taas Nuorten Viikonloppu Stella Mariksessa. Tällä kertaa nuorten tapaamisen teemana on rukous. Tervetuloa hiippakuntakeskukseen Lohjan Paksaloon 28.-30. lokakuuta! Nuorisoviikonloput ovat jatkoa ensimmäiselle nuorisofestivaalille, joka järjestettiin Stella Mariksessa heinäkuussa 2016. Uusiin tapaamisiin kutsutaan katolisia nuoria eri puolilta Suomea, mutta erityisesti katolisten nuorisoryhmien vetäjiä, joita Stella Marikseen kokoontuvat nuoret eivät ole aiemmin tavoittaneet tai oppineet tuntemaan. Tarkoituksena ei ole olla uusi katolinen ryhmä muitten joukossa, vaan toimia siltana olemassa olevien ryhmien välillä.
Lauantaina 16.8.2014 vietettiin Helsingin katolisen hiippakunnan hiippakuntajuhlaa Lohjan Pyhän Laurin kirkossa sekä omassa Stella Maris -hiippakuntakeskuksessamme. Kuvia sekä kirkosta että Stelliksestä löytyy täältä. Klo 14 hiippakuntapäivän osallistujat siirtyivät Stelliksen kappeliin kuuntelemaan esitystä autuaasta Hemmingistä. Samaan aikaan paikalle sattui myös sadekuuro. Katto rapisi tuhdeista sadepisaroista. - Sadevesi ripsui sisään kappeliin ja kasteli seinää, ristientien kehystetyn paperikuvan ja penkin. Otimme kastuneen kuvan kuivumaan penkin sivustalle ja kastuvan penkin päälle avasimme suojaksi sateenvarjon, kertoo paikalla ollut Ilona Ennelin. Kappelin katto on siis kiireisesti korjauksen tarpeessa - ja hiippakuntamme taloudellisen tilanteen huomioon ottaen siihen tarvitaan myös talkootyötä. Ilona toteaa, että Tyrnävän luterilaisen kirkon paanukaton uusivat aivan tavalliset suomalaiset. - Meistä katolilaisista löytyy vaikka minkälaisia taitavia tekijöitä kunhan toimeen ryhdymme, hän kannustaa. Katolinen.net kannustaa kaikkia kiinnostuneita ottamaan yhteyttä seurakuntiin ja hiippakuntaan: ilmoittautukaa vapaaehtoisiksi auttajiksi! Pelastetaan yhdessä Stelliksen kappeli! |
Uutta!Tälle sivulle päivitämme sivustoa - tai muuta mielenkiitoista - koskevat uutiset ja RSS-syötteen avulla otsikot näkyvät myös Katolinen.net:in etusivulla. Arkisto
October 2021
Hakusanat
All
|