Tarina lapsenmielisille: Fatima
|
Toisinaan tapaamme tärkeiden, tehokkaiden ja kovapintaisten
nykyihmisten keskuudessa myös sellaisia, jotka ottavat laskelmissaan huomioon
yliluonnollisen maailman ja tunnustavat Jumalan rajattomat mahdollisuudet
puuttua konkreettisesti yksilöiden ja kansojen elämään. He tietävät, että
maailman ja heidän oma kohtalonsa on riippuvainen Jumalan tahdosta. Tällaisia
henkilöitä voisimme Raamatun mukaan kutsua lapsenmielisiksi. Eräs erikoispiirre
heissä on se, etteivät he loukkaannu tästä nimityksestä. Heille haluaisin nyt
kertoa jotakin Portugalista, varsinkin Fatimasta, sen kolmesta pienestä
paimenesta ja heidän sanomastaan.
Tietysti Portugalista olisi paljon muutakin kertomista. Pitkän historian opetukset, voitot ja tappiot kuvastuvat tämän lempeän ja ystävällisen kansan hieman ujoista ja joskus surumielisistä katseista. Monet sukupolvet ovat siellä koettaneet tulkita valtameren laineiden pauhua ja tuulten houkuttelevaa kuisketta merten takaa, tuntemattomilta mantereilta. Portugalilla on ollut ja on huomattava sija kristinuskon ja länsimaisne kulttuurin kantajana ja levittäjänä. Tajuamme ehkä jotakin sen suuresta lähetystehtävästä seisoessamme ihailemassa runoilijan Luis de Camoesin haudalla tai maineikkaiden merenkulkijoiden, kuten vasco da Gaman, muistomerkeillä. Erityisen vaikuttava oli Lissabonin pyhän Antoniuksen kirkko, joka on rakennettu sille paikalle, jolla tämä miljoonien lapsenmielisten rakastama pyhimys lähes 800 vuotta sitten syntyi ja varttui aikuiseksi. Ilman tuota ihmeellistä saarnamiestä kristikunnan historia olisi paljon köyhempi. Hänen nerokkaat saarnansa olivat niin kiinnostavia, että kalatkin halusivat kuulla niitä. Hänen puhuessaan meren rannalla kaikki kalat nostivat päänsä vedestä ja kuuntelivat hartaasti hänen sanojaan.
Kannattaako Fatiman pieniä paimenia enää mainitakaan näidne historian voimahahmojen jälkeen? Ehkäpä heidän sanomansa on sittenkin tällä vuosisadalla kaikunut kauemmaksi ja tavoittanut useampia vastaanottavia sieluja kuin aikoinaan pyhän Antoniuksen tai Intian ja Brasilian lähetyssaarnaajien julistus.
Kannattaako Fatiman pieniä paimenia enää mainitakaan näidne historian voimahahmojen jälkeen? Ehkäpä heidän sanomansa on sittenkin tällä vuosisadalla kaikunut kauemmaksi ja tavoittanut useampia vastaanottavia sieluja kuin aikoinaan pyhän Antoniuksen tai Intian ja Brasilian lähetyssaarnaajien julistus.
Tie Lissabonista pohjoiseen seuraa ensin Tejo-joen laakeata rantaa ja kiemurtelee sitten viinin- ja oliivinviljelysten keskitse kumpuilevassa maastossa. Myöhemmin tullaan laajahkolle metsäalueelle, joka tummine havupuineen muistuttaa miltei suomalaista maisemaa. Metsän takaa avautuu kuitenkin syvänsininen valtameri kalastajaveneineen, verkkoineen ja hiekkarantoineen. Sitten pysähdymme Batalhan valtavan goottisen kirkon ja luostarin edustalle. Se melkein mykistää kävijän mahtavuudellaan ja ylevyydellään. Sellaista katedraalia ei näe maanjäristysten koettelemassa Lissabonissa, eräistä muista pääkaupungeista tai maista puhumattakaan. Se rakennettiin aikoinaan kiitokseksi vuonna 1385 saavutetusta ratkaisevasta voitosta. Aivan lähettyvillä sijaitsee vielä vanhempi rakennustaiteen mestariluomus, Alcobaçan luostari, joka on peräisin 1150-luvulta, pyhän Bernhardin ajoilta. Aina siitä ajasta lähtien, jolloin maurit voitettiin ja karkoitettiin, Portugal onkin pysytellyt itsenäisenä. Se on melkoinen saavutus epävakaisessa ja eripuraisessa maailmassamme.
Tämän jälkeen olemmekin saapuneet määränpäähämme. Fatiman pyhäkön korkea, valkoinen torni piirtyy edessämme sinistä taivasta vasten. Pyhäkön edessä oleva kenttä on paljon suurempi kuin Rooman pyhän Pietarin aukio, mutta monina juhlapäivinä se on tungokseen asti täynnä pyhiinvaeltajia. Kentän laidalla on pieni kappeli sillä paikalla, jolla Jumalan Äiti ilmestyi 65 vuotta sitten. Sisällä pyhäkössä ja kaikkialla ympäristössä näkee maalauksia ja veistoksia, joista voi tuntea madonnan lempeät kasvot. Eräässä sivukappelissa pysähdyn Jacintan, pienen paimentytön, vaatimattoman hautapaaden ääreen. Paadella on kimppu tuoreita kukkia.
Tämä lyhyt tuokio Jacintan haudalla oli matkani kaunein hetki. Juuri sitä varten olin matkustanut Portugaliin. Nykyihmiset ovat etääntyneet liian kauas luonnosta ja paimenten karusta elämänpiiristä. Minulle ei paimenpojan elämä silti ole täysin vieras. Olin tuossa iässä useinkin saattamassa karjaa etäiselle metsäniitylle ja vietin siellä monia kesäpäiviä luonnon hiljaisuudessa. Muistan yhä apilan tuoksun, sinikellot ja puron solinan. Jacinta olisi voinut olla pieni sisareni, joka hänkin jo kauan sitten sai siirtyä taivaan kotiin. |
Kaikkina aikoina paimenet ovat kokeneet olevansa luonnon keskellä myös lähellä taivasta. Näin oli jo esikristillisenä aikana esim. Kreikan Arkadiassa. Betlehemin paimenet saivat ensimmäisinä nähdä Jeesus-lapsen, Jumalan joka oli tullut ihmiseksi. Jacinta, Francisco ja Lucia saivat nähdä Jumalan Äidin vieläpä useita kertoja.
Kaikki alkoi siten, että nuo kolme pientä paimenta olivat eräänä sateisena päivänä keväällä 1916 etsineet suojaa kallioisella kukkulalla olevasta luolasta. Sateen lakattua he menivät ulos leikkimään, mutta havaitsivat äkkiä ihmeellisen valon, joka lähestyi heitä . Sitten he totesivat, että valon keskellä oli nuori poikanen, ehkä 15-vuotias, valkoisempi kuin lumi ja läpinäkyvä kuin kristalli. Hän sanoi: ”Älkää pelätkö, minä olen rauhan enkeli. Rukoilkaa kanssani.” Hän opetti lapsille seuraavan rukouksen: ”Oi Jumalani, minä uskon sinuun ja palvon sinua, toivon sinuun ja rakastan sinua. Pyydän anteeksiantoa niille, jotka eivät usko, eivät palvo, eivät toivo eivätkä rakasta.” Tämän jälkeen hän katosi.
Kaikki alkoi siten, että nuo kolme pientä paimenta olivat eräänä sateisena päivänä keväällä 1916 etsineet suojaa kallioisella kukkulalla olevasta luolasta. Sateen lakattua he menivät ulos leikkimään, mutta havaitsivat äkkiä ihmeellisen valon, joka lähestyi heitä . Sitten he totesivat, että valon keskellä oli nuori poikanen, ehkä 15-vuotias, valkoisempi kuin lumi ja läpinäkyvä kuin kristalli. Hän sanoi: ”Älkää pelätkö, minä olen rauhan enkeli. Rukoilkaa kanssani.” Hän opetti lapsille seuraavan rukouksen: ”Oi Jumalani, minä uskon sinuun ja palvon sinua, toivon sinuun ja rakastan sinua. Pyydän anteeksiantoa niille, jotka eivät usko, eivät palvo, eivät toivo eivätkä rakasta.” Tämän jälkeen hän katosi.
Pari kuukautta myöhemmin enkeli taas ilmestyi lapsille ja sanoi: ”Rukoilkaa paljon. Tuokaa Jumalalle rukouksia ja uhreja niiden syntien sovittamiseksi, joilla häntä on loukattu. Rukoilkaa syntisten kääntymisen puolesta.” Kolmannella kerralla hän opetti heille tämän rukouksen: ”Pyhin kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, palvon sinua syvästi kunnioittaen ja uhraan sinulle Jeesuksen kallisarvoisen ruumiin ja veren, sielun ja jumaluuden, jotka ovat läsnä kaikissa tabernaakkeleissa koko maailmassa, sovitukseksi niistä solvauksista ja siitä jumalanpilkasta ja välinpitämättömyydestä, jolla ihmiset loukkaavat häntä. Hänen pyhimmän sydämensä ja Marian tahrattoman sydämen kautta rukoilen sinulta syntisten kääntymystä.
Toukokuun 13. päivä 1917 oli kaunis, aurinkoinen sunnuntai. Pyhän messun jälkeen nämä kolme pientä paimenta ottivat eväskonttinsa ja lähtivät laumansa luokse kylän ulkopuolella olevaan laaksoon. Syötyään eväsleipänsä he alkoivat leikkiä niityllä. Lucia, heistä ainoa vielä elossa oleva, kertoo: ”Yhtäkkiä näimme jotakin salaman kaltaista. Päätimme palata kotiin ja lähdimme ohjaamaan lampaita tielle päin. Silloin näimme pienen tammen päällä valkopukuisen naisen, joka oli loistavampi kuin aurinko. Hän säteili valoa itsestään, mutta kirkkaampaa ja voimakkaampaa kuin kristallilasi, johon auringonsäteet taittuivat.” Nainen sanoi lapsille: ”Älkää pelätkö, en tee teille mitään pahaa.” Lucia kysyi: ”Mistä sinä tulet?” ”Tulen taivaasta”, kuului vastaus. Nyt Lucia kysyi hieman rohkeammin: ”Mitä sinä tahdot meiltä?” ”Olen tullut pyytämään teiltä, että seuraavien kuuden kuukauden 13. päivänä tulette tänne samaan aikaan. Myöhemmin kerron, kuka olen ja mitä tahdon.” Sitten hän pyysi lapsia vielä rukoilemaan syntisten kääntymiseksi ja uhraamaan kaikki kärsimyksensä syntien sovittamiseksi. Lopuksi hän sanoi: ”Rukoilkaa ruusukkoa joka päivä, jotta ihmiset saavuttaisivat rauhan maailmaan ja sota loppuisi.” Sitten hän alkoi kohota itää kohti, kunnes hän elävän valon ympäröimänä katosi taivaan avaruuteen.
13.6.1917 valkopukuinen nainen ilmestyi uudelleen. Hän kertoi, että Jacinta ja Francisco saisivat pian tulla hänen luokseen taivaaseen, mutta että Lucia vielä joutuisi jäämään maailmaan edistämään Marian tahrattoman sydämen kunnioittamista siellä. Lucia kertoo: ”Sitten hän avasi kätensä, ja hänen oikeassa kädessään näkyi orjantappuroiden ympäröimä sydän.”
Heinäkuussa Neitsyt kehotti lapsia jälleen rukoilemaan ruusukkoa ja uhraamaan syntisten kääntymiseksi. He saivat myös nähdä näyn kadotuksesta, jonne kääntymättömien syntisten sielut joutuvat. Näyn lopussa hän pyysi heitä vaikuttamaan siihen, että hänen tahrattoman sydämensä kunnioitus lisääntyisi näiden syntisten pelastamiseksi. Siten myös sota loppuisi ja Venäjä kääntyisi jumalattomalta tieltänsä. Ellei taas hänen pyynnöistään välitetä, Venäjä jatkaa harhaoppinsa levittämistä maailmassa ja aiheuttaa sotia ja kirkonvainoja. ”Hyviä ihmisiä ahdistetaan, pyhä isä saa kärsiä paljon, useita kansakuntia pyyhitään pois. Kuitenkin lopulta minun tahraton sydämeni tulee saamaan voiton.”
Heinäkuussa Neitsyt kehotti lapsia jälleen rukoilemaan ruusukkoa ja uhraamaan syntisten kääntymiseksi. He saivat myös nähdä näyn kadotuksesta, jonne kääntymättömien syntisten sielut joutuvat. Näyn lopussa hän pyysi heitä vaikuttamaan siihen, että hänen tahrattoman sydämensä kunnioitus lisääntyisi näiden syntisten pelastamiseksi. Siten myös sota loppuisi ja Venäjä kääntyisi jumalattomalta tieltänsä. Ellei taas hänen pyynnöistään välitetä, Venäjä jatkaa harhaoppinsa levittämistä maailmassa ja aiheuttaa sotia ja kirkonvainoja. ”Hyviä ihmisiä ahdistetaan, pyhä isä saa kärsiä paljon, useita kansakuntia pyyhitään pois. Kuitenkin lopulta minun tahraton sydämeni tulee saamaan voiton.”
13.10.1917 pyhä Neitsyt ilmestyi viimeisen kerran. Aikaisemmat ilmestykset olivat herättäneet niin paljon huomiota, että ilmestyspaikalle oli kokoontunut n. 70000 henkeä, joukossa runsaasti epäuskoisia, ateisteja ja lehtimiehiä. Satoi kaatamalla, ja kaikki olivat läpimärkiä. Nainen ilmestyi lupauksensa mukaan ja sanoin mm.: ”Minä olen ruusukon madonna. Tahdon, että tähän rakennetaan kappeli minun kunniakseni. Rukoilkaa jatkuvasti päivittäin ruusukkoa. Sitten sota loppuu.” Hyvästiksi kolmelle pienelle ystävälleen pyhä Neitsyt levitti kätensä niin, että auringon valo heijastui niihin. Hänen kohotessaan taivaaseen hänen oma valonsa säteili edelleen auringon loistaessa. Ilmestys oli kirkkaampi kuin aurinko. Lapset näkivät näyssä myös pyhän Joosefin, Jeesus-lapsen äitinsä sylissä, tuskien äidin ja Jeesuksen siunaamassa maailmaa. Lucia huudahti kansanjoukolle: ”Katsokaa aurinkoa!” Samassa kaikki tuhannet läsnäolijat näkivät kuuluisan aurinkoihmeen, jonka Neitsyt oli luvannut. Ihastuneina kaikki tuijottivat taivaalla värisevää aurinkoa. Silminnäkijöiden mukaan aurinko tanssi, pysähtyi hetkeksi ja tanssi uudelleen. Se näytti valtavalta tulipyörältä, joka oli putoamaisillaan heidän päälleen. Kun se lopulta jälleen asettui tavalliselle radalleen, koko kansanjoukko havaitsi, että heidän sateessa kastuneet vaatteensa olivat yhtäkkiä tulleet täysin kuiviksi.
Vuonna 1921 ilmestyskappelissa alettiin viettää pyhää messua, ja muutamia vuosia myöhemmin rakennettiin nykyinen suuri pyhäkkö. Vuonna 1942 paavi Pius XII piti radiopuheen, jonka yhteydessä hän vihki koko maailman Marian tahrattomalle sydämelle. 13.5.1967 paavi Paavali VI saapui pyhiinvaeltajana Fatimaan. Ja tänä armon vuonna, 13.5.1982, paavi Johannes Paavali II teki oman pyhiinvaelluksensa ja uudisti Fatimassa maailman ja ihmiskunnan vihkimisen Marian tahrattomalle sydämelle satojentuhansien uskovaisten läsnäollessa.
Paavi kertoo itse matkastaan ja sen motiiveista mm. seuraavaa: ”Pyhiinvaellukseni Fatimaan oli minulle sydämenasia ja kuvasi samalla kirkon vaellusta vuosisatamme lopulla Jumalan kansana, joka tuntee erityistä vastuuta nykymaailmasta ja yhteenkuuluvuutta koko ihmiskunnan kanssa. ...Kutsu kääntymykseen ja parannukseen on ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva evankeliumin sana. Tämä kutsu ei koskaan menetä ajankohtaisuuttaan. ...Pahan valtojen uhka on peräisin varsinkin meidän vuosisadallamme levitetyistä harhaopeista, jotka nojautuvat Jumalan kieltämiseen ja pyrkivät irroittamaan ihmiskunnan Jumalasta. Fatiman sanoman ydin merkitsee juuri varoitusta näistä erehdyksistä. ...Fatiman sanoma sisältää uskonopin valossa tarkasteltuna evankeliumin ikuisen totuuden, sovitettuna erityisesti meidän aikamme tarpeita varten.”
Paavi kertoo itse matkastaan ja sen motiiveista mm. seuraavaa: ”Pyhiinvaellukseni Fatimaan oli minulle sydämenasia ja kuvasi samalla kirkon vaellusta vuosisatamme lopulla Jumalan kansana, joka tuntee erityistä vastuuta nykymaailmasta ja yhteenkuuluvuutta koko ihmiskunnan kanssa. ...Kutsu kääntymykseen ja parannukseen on ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva evankeliumin sana. Tämä kutsu ei koskaan menetä ajankohtaisuuttaan. ...Pahan valtojen uhka on peräisin varsinkin meidän vuosisadallamme levitetyistä harhaopeista, jotka nojautuvat Jumalan kieltämiseen ja pyrkivät irroittamaan ihmiskunnan Jumalasta. Fatiman sanoman ydin merkitsee juuri varoitusta näistä erehdyksistä. ...Fatiman sanoma sisältää uskonopin valossa tarkasteltuna evankeliumin ikuisen totuuden, sovitettuna erityisesti meidän aikamme tarpeita varten.”