Miksi meilläkin on syytä muistaa Norjan pyhää Olavia
|
Tänä vuonna vietetään pyhän Olavin, Norjan kuninkaan ja marttyyrin, kuoleman 950-vuotisjuhlaa Norjan Trondheimissa. Suomalaisiakin on kutsuttu tähän juhlaan ja herää kysymys, mikä on meidän yhteytemme tähän norjalaiseen pyhimykseen.
Meidän kiinnostuksellemme riittäisi syyksi se, että hän oli kristinuskon esitaistelija Pohjoismaissa, mutta tämän lisäksi on toinenkin syy: esi-isämme kunnioittivat häntä lähes kansallispyhimyksenä jo kauan ennenkuin Eerik-kuningas tuli suosituksi.
Meidän kiinnostuksellemme riittäisi syyksi se, että hän oli kristinuskon esitaistelija Pohjoismaissa, mutta tämän lisäksi on toinenkin syy: esi-isämme kunnioittivat häntä lähes kansallispyhimyksenä jo kauan ennenkuin Eerik-kuningas tuli suosituksi.
Tarkastelkaamme lyhyesti ensin mainittua syytä. Joskus on pyritty väittämään, että pakanuus oli aito pohjoismaisen mielen ilmaus ja että kristinusko olisi muuttanut esi-isämme veltoiksi ja kyvyttömiksi puolustautumaan muukalaisten kulttuuria vastaan. Mitä enemmän perehtyy pakanuuden ajan pohjoismaisiin yhteiskuntaoloihin, sitä vieraammilta ne tuntuvat ja sitä paremmin ymmärtää kiitollisuuden, jota rukoukset ja legendat ilmaisevat pyhää Olavia kohtaan. Arabialaisten kauppiaiden kuvaukset Pohjoismaiden asukkaista mm. ”maailman likaisimpina olentoina” saattavat huvittaa meitä, mutta suhtautumisemme muuttuu, kun luemme ns. saaga-kirjallisuutta, muinaisia maakuntalakeja tai vaikkapa omia muinaisrunojamme. Niistä heijastuu maailma, jossa epälooginen kohtalo hallitsi, missä ei ollut luottamista jumaliin eikä ihmisiin. Verikosto sitoi ihmiset pauloihin, joita ei voinut katkaista. Naisten ja orjien asema oli mitä kurjin.
On ymmärrettävää, että näissä oloissa Kristus koettiin nimenomaan vapahtajana, koska Hän rakasti valkeutta ja järjestystä ja Hänen tahtonsa oli kohtalo itse. Se, joka liittyi tämän mahtavan henkipäällikön seurueeseen, sai kokea uutta iloa ja turvallisuutta.
On ymmärrettävää, että näissä oloissa Kristus koettiin nimenomaan vapahtajana, koska Hän rakasti valkeutta ja järjestystä ja Hänen tahtonsa oli kohtalo itse. Se, joka liittyi tämän mahtavan henkipäällikön seurueeseen, sai kokea uutta iloa ja turvallisuutta.
Olavin elämästä kerrotaan lyhyesti seuraavaa: Hän syntyi n. v. 995 Harald Kaunotukan kuuluisan suvun jälkeläisenä. Poika varttui isäpuolensa kodissa ja tämä järjesti hänelle työtä Rane-nimisen viikingin johtamassa ”merirosvo-osakeyhtiössä”. Ryöstöretket veivät hänet mm. v. 1007 Suomen etelä-rannikolle, missä suomalaiset tekivät kovaa vastarintaa. Muutamia vuosia myöhemmin tapaamme hänet Rouenissa, missä hän tuli kastetuksi 17-18-vuotiaana. Siitä lähtien hän hautoi ajatusta luoda Kristuksen valtuuttamana Jumalan valtakunta Pohjolaan.
V. 1016 Olavi voitti Norjassa Tanskan kuninkaan alaiset aluekuninkaat ja yhdisti suuren osan Norjaa valtikkansa alle.
V. 1016 Olavi voitti Norjassa Tanskan kuninkaan alaiset aluekuninkaat ja yhdisti suuren osan Norjaa valtikkansa alle.
Hänen hallituskautensa kesti viisitoista vuotta ja se oli alituista järjestyksenpitoa ja kamppailua väkivaltaa ja sekasortoa vastaan; hän mm. uusi ja koetti saattaa voimaan hajanaisia paikallisia lakeja. Samanaikaisesti hän pyrki vakiinnuttamaan kristinuskon, jonka hänen edeltäjänsä Olav Tryggvason jo oli istuttanut Norjaan. Ylimystö oli tyytymätöntä ja kapinoi, sillä sekin velvoitettiin noudattamaan lakeja.
V. 1028 ylimykset kutsuivat Tanskan Knuut Suuren avukseen Olavia vastaan. Tämä pakeni lankonsa luokse Novgorodiin, missä hän kokosi sotajoukon ja palasi Norjaan n. v. 1030. Olavi kaatui Stiklastadin taistelussa 29. heinäkuuta. Tätä päivää on siitä lähtien vietetty Olavinpäivänä. Olavin kuolemasta tiedetään, että muuan Tore Hund pisti keihään hänen kylkeensä ja Kalv Arneson löi häntä tapparalla kaulaan. Eräs talonpoika kantoi ruumiin taloonsa ja kerrotaan, että yöllä eräs sokea kerjäläinen sattumalta sai kuninkaan verta sormiinsa ja hangattuaan niillä silmiään sai näkönsa takaisin.
|
Tämä oli ensimmäinen niistä ihmeistä, jotka seurasivat Olavin kuolemaa.
Yleinen mielipide muuttui pian myötämieliseksi Olavia kohtaan, mihin vaikutti myös tyytymättömyys uuteen tanskalaiseen kuninkaaseen. Olavin poika valittiin kuninkaaksi ja komea kirkko rakennettiin Olavin hautapaikalle Nidarjoen rannalle. Alttarille asetettiin pyhimysarkku, jonka tanskalaiset 1600-luvulla poistivat.
Yleinen mielipide muuttui pian myötämieliseksi Olavia kohtaan, mihin vaikutti myös tyytymättömyys uuteen tanskalaiseen kuninkaaseen. Olavin poika valittiin kuninkaaksi ja komea kirkko rakennettiin Olavin hautapaikalle Nidarjoen rannalle. Alttarille asetettiin pyhimysarkku, jonka tanskalaiset 1600-luvulla poistivat.
Maine Olavin pyhyydestä levisi nopeasti kaikkialle Pohjoismaihin ja koko Itämeren piiriin. On ilmeistä, että lähetystyötä tehtiin Suomessa laajalti Olavin nimissä. Suomi oli keskiajalla nimenomaan pyhän Olavin maa. Tähän lienee vaikuttanut myös dominikaanijärjestö, joka v. 1249 perusti Pyhän Olavin konventin Turkuun. Tätä käsitystä tukee se, että viidestä tuntemastamme keskiaikaisesta maakuntasinetistä kolmessa on p. Olavin kuva. P. Olavi oli ensimmäisiä kirkkopyhimyksiä, joista apostolien ohella tuli kirkkojemme suojeluspyhimyksiä. Suomen vanhimpia, ellei peräti vanhin kirkko, Ahvenanmaan Lemböten kirkko, joka sijaitsee ikivanhan meritien varrella, on p. Olavin nimikkokirkko. Muita Olavinkirkkoja on melko varmasti ainakin 17. Niiden joukossa ovat Jomalan, Vårdön, Nauvon ja Kalannin kirkot. Itärajalla Olavilla on ollut yhtä tärkeä tai tärkeämpi asema kuin Eerikillä – tähän viittaavat Olavinlinna ja Viipurin Olavintorni. Tämän aseman p. Olavi säilytti läpi koko keskiajan. Piispa Maunu Särkilahti pyysi v. 1493 Trondheimin arkkipiispalta p. Olavin pyhäinjäännöksiä Turkuun kirjoittaen, että Olavin kultti oli levinnyt koko kansamme keskuuteen ja että useimmat kirkoistamme kantoivat p. Olavin nimeä.
P. Henrikin ohella Olavi on pyhimys, jonka muisto on elänyt nykypäiviin asti. Vielä 1600-luvulla hänen kuvansa oli monen kirkon alttarilla ja Olavinpäivä oli tärkeä pyhäpäivä vielä 1800-luvulla. V. 1870 Kalvolan seurakuntalaiset eivät suostuneet luovuttamaan ”Vanhaa Uotiaan” Kansallismuseolle, koska hänen uskottiin takaavan hyvän sadon.
Kansanomaisessa nimistössä Olavi ja hänen kaimansa Olli, Uolevi ja Uoti kuuluivat suosituimpiin. Olavinpäivästä muodostui meillä kesän ja syksyn raja, johon mennessä heinänteko oli saatettu loppuun ja johon yhdistettiin piirteitä ikivanhoista sadonkorjuujuhlista. Ohjelmaan kuului lampaan uhraaminen ja syöminen. Olavinlinnassa pidettiin Olavin pässiä ja vielä venäläiset jatkoivat tätä tapaa kunnes linnan viimeinen pässi 1700-luvun puolivälissä tapaturmaisesti hukkui virtaan.
Yllä viitattiin Kalvolan ”Vanhaan Uotiin”, komeaan 1300-luvulla veistettyyn istuvan kuninkaan figuuriin. Paitsi kirkkojen nimet ovat taideteoksetkin todistus pyhimyksen kultista. Veistoksia on säilynyt 57 kappaletta ja niitä tiedetään olleen muitakin. Tästä voi päätellä, että melkein jokaisessa keskiaikaisessa kirkossa oli Pyhän Kuninkaan kuva.
Veistoksissa Olavilla on yllään juhlapuku mekkoineen ja vaippoineen. Päässä ollut kruunu on useimmiten hävinnyt, niinikään kädessä ollut valtakunnanomena ja toisessa kädessä ollut tappara. Vähitellen vakiintui myös tapa sijoittaa kuninkaan jalkojen alle pienikokoinen olio, joka joskus kuvaa hänen surmaajaansa, joskus ehkä pikemminkin abstraktista pahuutta tai pyhimyksen ”pahaa minää”; tähän hahmoon kansantarut ovat yhdistäneet Olavin lohikäärmeeksi muuttuneen ”pahan veljen” Haraldin muiston. 1200-1300-lukujen veistoksissa kuningas istuu valtaistuimella; myöhemmin hänet esitetään seisovana ja varsinkin 1400-luvulla Lyypekistä tuoduissa veistoksissa kuninkaalla on yllään ritarin muotipuku tai sotavarusteet. Valtakunnanomenan tilalla on joskus kannellinen ja jalallinen astia, joka liittyy Olavinlegendoihin – Olavinhan kerrotaan muuttaneen Kristuksen tapaan veden viiniksi eikä häntä vahingoittanut viiniin sekoitettu myrkkykään.
Aivan keskiajan loppuvuosina, jolloin kotimainen veistotaide alkaa todella kehittyä, kuningas seisoo perinteinen kruunauspuku yllään. Kalkkimaalauksissa hänet taas esitetään joskus hyvinkin nöyränä, jopa ilman kruunua. Kirkkojemme monet salaperäiset laivakuvat liittynevät myös Olavintarinoihin ja joskus niissä näkyy kuningas tappara kädessään.
Olavi kerrotaan purjehtineen kilpaa veljensä Haraldin kanssa ja vaikka hän oli kristitylle ominaisella vaatimattomuudella valinnut kömpelömmän Oxen-nimisen aluksen, hän voitti veljensä, koska purjehti halki metsien ja vuorten paholaisten ja noitien ihmetellessä. |
Pyhiinvaeltajien joukot virtasivat kaikista Pohjoismaista Olavin haudalle. Suomesta tehtiin matkoja ehkä Norrlannin kautta. Näiden reittien varrelta on vielä tämän vuosisadan alussa kirjoitettu muistiin elävää legenda-aarteistoa. Varsinkin Norrlandista tuli Trondheimin kirkon ylläpitämiseen paljon lahjoituksia saaden vähitellen säännöllisen Olavinveron muodon. Myöhemmin Ruotsin hallitus vaati kuitenkin näitä rahoja Upsalaan P. Eerikin ja P. Olavin kappelille.
Ei tietenkään voi väittää, että Olavi oli ”pyhä” mies meidän käsityksemme mukaan, mutta Jumala tarvitsee erilaisia pyhimyksiä ajankohdasta riippuen. Julmuus ja väkivalta, jotka meitä oudoksuttavat, olivat Olavin aikalaisten kannalta täysin ymmäärrettäviä: täten todistettiin, että Kristus oli väkevä päällikkö.
Kertomusten mukaan Olavi oli tehnyt ihmeitä jo eläessään. Hän kuului tunnettuun kuningassukuun, jonka jäsenten ominaisuutena oli kauan pidetty parantamiskykyä, minkä nähtiin kuuluvan kaikille pohjoismaisille kuninkaille aikoinaan. On ymmärrettävää, että joukkohurskaus saa ihmeitä aikaan otollisessa ympäristössä ja että karismaattinen henkilö voi vaikuttaa juuri tällä tavoin. Henkilökohtainen pyhyys saattaa tietyissä oloissa nimenomaan merkitä uskollisuutta suurelle aatteelle tai kiivaan luonteen edes jonkinlaista hillitsemistä. Tässä suhteessa Olavi oli ehkä ymmärrettävämpi vastakääntyneille esi-isillemme kuin kirkkoisät tai munkkipyhimykset.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on ollut osoittaa, miksi meillä on syytä muistaa tätä kuningaspyhimystä, jonka merkitys meidänkin maassamme on ollut suuri. P. Olavi oli ensimmäinen pohjoismainen suurpyhimys ja Birgitan lisäksi ainoa Pohjoismaiden yhteinen pyhimys. Yhtykäämme siis siihen kunnioitukseen, jota tänä vuonna Norjassa osoitetaan p. Olavin muistolle.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on ollut osoittaa, miksi meillä on syytä muistaa tätä kuningaspyhimystä, jonka merkitys meidänkin maassamme on ollut suuri. P. Olavi oli ensimmäinen pohjoismainen suurpyhimys ja Birgitan lisäksi ainoa Pohjoismaiden yhteinen pyhimys. Yhtykäämme siis siihen kunnioitukseen, jota tänä vuonna Norjassa osoitetaan p. Olavin muistolle.