"Vanha testamentti on liiton ja lupausten kirja. Se on tietysti myös lupausten kansan historian ja uskon todistus, mutta lupaukset ulottuvat juutalaista kansaa laajemmalle. Vanhassa testamentissa historia on loputonta Jumalan tahdon etsimistä, täyttämistä, sen unohtamista, katumusta ja uudelleen aloittamista. Toisin sanoen, se on hyvin inhimillistä historiaa. Kaiken läpi elää lupaus uudesta ajasta ja pelastuksesta.
Ensimmäiseksi lupaus löytyy kirjattuna kertomukseen syntiinlankeemuksesta. Kertomus on mahtava profeetallinen kuvaus ihmisen yrityksestä irtautua Luojastaan ja ruveta päättämään itse. Sen mukaan ihmiset keksivät, että oman edun tavoittelu on hauskempaa kuin Jumalan totteleminen. He söivät yhteistuumin hedelmän, joka näytti heille, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa, mutta se oli itsekäs valinta. Yhdessä he sen tekivät, vaikka syyttelivätkin toisiaan ja käärmettä. Olennaista on se, mitä he tajusivat hedelmän syötyään. He huomasivat olevansa alasti, häpesivät itseään ja piiloutuivat Jumalalta. Rangaistukseksi tai seuraukseksi tästä väärästä valinnasta tuli, että heidän paratiisillinen olotilansa, rikkomaton yhteys Jumalaan, särkyi. Heidän piti nyt vastata itsestään ja elämästään. Eeva, jonka nimi merkitsee ”elämän lahjoittaja”, tulee tässä yhdessä Aadamin kanssa ihmiskunnan perisynnin tuojaksi. |
Kristillisessä traditiossa kyseinen Mooseksen kirjan kohta on nimeltään protoevankeliumi, ensimmäinen evankeliumi, jossa langenneelle ihmiskunnalle ennustetaan Pelastajan tulemista. Mariasta tulee uusi Eeva ja Jeesuksesta uusi Aadam. Paha vahingoittaa Pelastajaa ristillä, mutta hän voittaa kuoleman, pahan ja synnin omalla kuolemallaan ja avaa ihmiskunnalle pelastuksen tien.
Keskiajan kirkoissa kuvattiin usein ulko-ovissa tai niiden kehyksissä syntiinlankeemusta, jolloin Aadam ja Eeva jäivät oven ulkopuolelle, vaikka olivat täydellisiä ihmisiä, luomisen mestariteoksia, jotka joutuivat vielä odottamaan pelastusta. Maria, uusi Eeva sitä vastoi pääsi aina sisälle kirkkoon, missä pelastus oli jokaiselle sisääntulijalle tarjolla.
Julius Schnorr von Carolsfeld (+1872) kuvaa paratiisista karkottamista lempeästi Raamatun kuvitukseen liittyvässä sarjassaan. Kasvonsa peittävä Aadam ja itseään suojaava Eeva poistuvat puutarhasta. Myös käärme on tulossa ulos. Heidän taakseen jää enkeli, joka katsoo heitä surullisena ja koskettaa lohduttavasti Aadamin olkapäätä. Miekkaansa enkeli ei kohota ylös eikä osoita sillä lähteviä, vaan pitää sen alas suunnattuna. Kuva henkii suuren erehdyksen tuomaa tappiota ja syvää surua, mutta se ei hylkää ihmisiä, kuten ei hylkää Raamatun kertomuskaan.