Graal – Kristuksen ehtoollismalja
|
Monet tietävät, että Graal oli kallisarvoinen tarunomainen esine, malja, joka antoi haltijalleen runsain mitoin maallista onnea, terveyttä ja pitkää ikää jopa sadoiksi vuosiksi. Jos joku vain katsahti siihen, hän ei viikkoon kuollut, mutta joka katseli sitä jatkuvasti, hänen kasvonsa eivät koskaan kalvenneet eikä hänen tukkansa koskaan harventunut. Yksi ehto kumminkin oli: haltijan oli oltava puhdassydäminen. Moni tietää myös, että taru liittyy muun muassa kuningas Arturiin ja pyöreän pöydän ritareihin sekä Parsifaliin, josta Wagner on säveltänyt samannimisen oopperan. Kaikille ei ehkä kuitenkaan tule mieleen, että Graal liittyy myös Kristuksen kärsimyshistoriaan.
Taru Graalista on luultavimmin peräisin idästä, Lars-Ivar Ringbomin mukaan todennäköisimmin Iranista. Apokryfisissä Tuomaan akteissa on hymni, jota jotkut tutkijat ovat pitäneet Parsifalin legendan yhtenä sisällöltään synkretistisenä alkumuotona. Graalin taru kulkeutui todennäköisesti maurien välityksellä Espanjaan ja sieltä Ranskaan, jossa se sai 1100-luvun lopussa kristillisen sisällön. Silloin sen kirjoitti Chrétien de Troyes ja hiukan myöhemmin Robert de Boron, joka yhdisti tarun Joosef Arimatialaiseen. Molempien tekstit jäivät keskeneräisiksi. Hiukan myöhemmin legendan esitti täydellismepänä saksalainen Wolfram von Eschenbach, jonka Parzival-teos tuli erittäin suosituksi keskiajalla. Näiden teosten siivittämänä syntyi 1200-luvun varsin runsas ritariajalle tyypillinen Graal-kirjallisuus.
|
Legendaa käsiteltiin niin monissa eri versioissa, että seuraavaan on poimittu vain ehkä kaikkein tunnetuimmat käänteet Graalin vaiheista. Titurelin, Parsifalin, Lohengrinin, Arturin ynnä muiden rakkausseikkailut, avioliitot ja lukuisat neitojen kunnian pelastumiset on täytynyt jättää pois. Kysymyksessä on aineisto, jossa yhtyvät monenmoiset pakanalliset, kelttiläiset ja kristilliset legendat.
Graalin alkuperä – Joosef Arimatialainen
Legendan mukaan Graalin alkuperä oli taivaassa. Kun Lucifer syöstiin sieltä, hänen kruunustaan putosi suuri ja kaunis jalokivi. Maahan jouduttuaan siitä tehtiin kallisarvoinen malja, Graal. Aikanaan se joutui varakkaan ja arvossa pidetyn, Jerusalemin suuren neuvoston jäsenen, Joosef Arimatialaisen, haltuun. Legendan mukaan hän antoi sen Jeesukselle, joka käytti sitä viimeisellä ehtoollisellaan opetuslastensa kanssa. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, Joosef Armatialainen, joka oli salaisesti Jeesuksen opetuslapsi, keräsi muutamia Jeesuksen veripisaroita tähän maljaan. Toisen legendan mukaan sen tekivät enkelit. Kun Joosef Arimatialainen oli saanut haudata Jeesuksen sukuhautaansa, juutalaiset johtomiehet alkoivat pitää häntä vaarallisena ja vangitsivat hänet, eikä hän vankilassa ollessaan saanut lainkaan ruokaa eikä juotavaa, mutta hän oli ottanut mukaansa Graalin, joka piti hänestä huolta. Joosef Arimatialaisen vaiheita on käsitelty eri tavoin legendoissa. Yksi niistä liittää hänet Rooman keisariin, Vespasianukseen. Tämä oli kuullut Kristuksesta ja hänen kärsimyksistään ja lähetti edustajiaan Jerusalemiin ottamaan selvää, mitä siellä oli tapahtunut. He etsivät turhaan Kristuksen ruumista, mutta saivat mukaansa Pilatuksne selostuksen tapahtumista. He ottivat mukaansa myös pyhän Veronican ja hänen hikiliinansa. Kun Vespasianuksen poika Titus, joka sairasti spitaalia, katsoi liinaa, hän parani. Silloin keisari lähti itse poikansa kanssa Jerusalemiin. Tietenkään hekään eivät löytäneet Kristuksen ruumista. Kidutettuna joku juutalainen kuitenkin kertoi Joosef Arimatialaisesta, jonka omistamaan hautaan Kristuksen ruumis oli aikanaan haudattu. Kun Vespasianus meni vankilaan, hän hämmästyi nähdessään, kuinka hyväkuntoinen Joosef Arimatialainen oli, ja vapautti hänet.
|
Joosef ei kuitenkaan uskaltanut jäädä Jerusalemiin vaan pakeni sisarensa ja tämän miehen kanssa kaukaiseen maahan. Paljon myöhemmin jotkut pyhiinvaeltajat löysivät heidät Marseillen lähistöltä, jossa he Graalin ansiosta viettivät onnellista elämää. Graal täytti heidän kaikki toiveensa, kunnes yksi heistä teki synnin. Seurauksena oli nälänhätä. Koska ei tiedetty, kuka synnin oli tehnyt, Joosef järjesti näyssä saamansa ohjeen mukaan pöydän, jonka ääressä syntinen paljastuisi kuin aikanaan Juudas ehtoollispöydässä. Graal oli Joosefin istuimen edessä. Yksitoista istuinta täyttyi pian, mutta kun Mooses-niminen tekopyhä synnintekijä oli istumaisillaan viimeisenä kahdennelletoista paikalle, maa avautui ja nielaisi hänet. Yhden legendan mukaan Joosef Arimatialainen vei Graalin myöhemmin Glastonburyyn, jossa se liittyy monien tarujen mukaan tarunomaiseen kuningas Arturiin ja pyöreän pöydän ritareihin.
Legendat kertovat myös Berillus-nimisestä rikkaasta kappadokialaisesta miehestä, joka seurasi Vespasianusta Jerusalemista Roomaan. Berillus, kuten kaikki hänen jälkeläisensä, oli hyveellinen ja puhdassydäminen. Hänen poikansa ei saanut jälkeläistä, mutta tehtyään pyhiinvaellusmatkan Jerusalemin pyhälle haudalle tämä sai pojan, jota kutsuttiin Titureliksi. Kuljeskellessaan metsässä mietiskellen hurskaita asioita Titurel näki näyn, jossa enkeli ilmoitti, että hänet oli valittu Graalin vartijaksi. Monien seikkailujen ja vaiheiden jälkeen Titurel pystytti Graalia varten temppelin lumotulle Montsalvatch-vuorelle, jonka laki oli puhdasta onyxkiveä. Enkelien laulaessa Graal ilmestyi temppeliin sen vihkiäisissä. Ajoittain Graaliin ilmestyi Jumalan viestejä hehkuvien kirjainten muodossa, ja joka vuosi, Vapahtajan kuolinpäivänä, valkoinen kyyhkynen – pyhän Hengen symboli – toi siihen tuoreen hostian.
|
Graalin myöhemmistä vaiheista
Titurel ei vielä 400-vuotiaanakaan näyttänyt kuin 40-vuotiaalta. Hän oli Wagnerin oopperasta tutun Parsifalin isoisoisä. Monien tapahtumien vuoksi Parsifal joutui elämään metsässä äitinsä kanssa, mutta vartuttuaan hän päätti pyrkiä ritariksi kuningas Arturin hoviin. Myöhemmin hän lähti etsimään Graalina ja löysikin vuoren lintuineen ja temppeleineen, jossa Graalia säilytettiin, mutta toimittuaan tietämättään väärin hän joutui lähtemään linnasta. Monien seikkailujen jälkeen hänet lyötiin kuningas Arturin pyöreän pöydän ritariksi. Myös Artur oli tietoinen Graalista ja yritti saavuttaa sen mutta epäonnistui, koska ei lopultakaan ollut monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta tarpeeksi hyväsydäminen. Parsifal taas tunsi sydämessään, että hänen oli palattava takaisin lumotulle vuorelle, ja lopulta hän onnistuikin ja tiesi nyt toimia oikein. Hän halusi kasteen, ja hänestä tuli nyt Graalin vartija ja vuoren ritareiden kuningas. Juhlallisessa tilaisuudessa oli läsnä myös kuningas Artur ritareineen. Parsifalin jälkeen hänen nuoremmasta pojastaan, Lohengrinista, tuli Graalin vartija.
Titurel ei vielä 400-vuotiaanakaan näyttänyt kuin 40-vuotiaalta. Hän oli Wagnerin oopperasta tutun Parsifalin isoisoisä. Monien tapahtumien vuoksi Parsifal joutui elämään metsässä äitinsä kanssa, mutta vartuttuaan hän päätti pyrkiä ritariksi kuningas Arturin hoviin. Myöhemmin hän lähti etsimään Graalina ja löysikin vuoren lintuineen ja temppeleineen, jossa Graalia säilytettiin, mutta toimittuaan tietämättään väärin hän joutui lähtemään linnasta. Monien seikkailujen jälkeen hänet lyötiin kuningas Arturin pyöreän pöydän ritariksi. Myös Artur oli tietoinen Graalista ja yritti saavuttaa sen mutta epäonnistui, koska ei lopultakaan ollut monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta tarpeeksi hyväsydäminen. Parsifal taas tunsi sydämessään, että hänen oli palattava takaisin lumotulle vuorelle, ja lopulta hän onnistuikin ja tiesi nyt toimia oikein. Hän halusi kasteen, ja hänestä tuli nyt Graalin vartija ja vuoren ritareiden kuningas. Juhlallisessa tilaisuudessa oli läsnä myös kuningas Artur ritareineen. Parsifalin jälkeen hänen nuoremmasta pojastaan, Lohengrinista, tuli Graalin vartija.
Graal liittyy myös Merliniin, myyttiseen hahmoon, joka tunnettiin muun muassa maagikkona ja profeettana, arkkitehtina ja rakentajana. Legendan mukaan hän pystytti Stonehengen ja kuningas Arturin tarunomaisen Camelot-linnan. Uther Pendragonille, kuningas Arturin isälle, hän rakensi linnan, jonne hän perusti pyöreän pöydän seuraten Joosef Arimatialaisen esimerkkiä. Pöydällä oli varattu paikka pyhälle Graalille, joka kuitenkin oli hävinnyt ihmisten syntien tähden. Camelotissa Graal kuitenkin ilmestyi tarun mukaan kerran ritareille, mutta hävisi pian näkyvistä. On myös legendoja, joiden mukaan Graal joutui lopulta Kaukoitään.
Taru Graalista eri versioineen oli erittäin suosittu keskiajalla. Voi olla, että tuon ajan kulta- ja jalokivisepät näkivät mielessään Graalin maljan suunnitellessaan upeita ehtoolliskalkkejaan. Alkujaan pakanallisesta tarinasta kasvoi keskiajalla monisäikeinen legendakimppu, jonka kristillinen sisältö oli periaatteessa samantapainen kuin pakanallisen tarinankin: ihmisen pyrkimys onneen ja kadotettuun paratiisiin. Graalin tarussa tämän voi saavuttaa vain puhdassydäminen, jalo ja jumalaapelkäävä ihminen. Kristillisessä muodossaan legendojen ritariromantiikka kietoutuu pyhän Graalin maljaan, joka keskiajan ihmisille ilmensi Kristuksen uhrikuoleman merkitystä ihmiskunnan pelastumiselle.
Lisää tietoa mm. seuraavista: Elliot, J.K.: The Apocryphal Jesus. Legends of the Early Church. Oxford 1996. Guerber, H.A.: Middle Ages. Myths and Legends. Guernsey – London 1994. Ringbom, Lars-Ivar: Graltempel und Paradies. Stockholm 1951.
|