Jeesuksen syntymä kuvataiteessa
Kalevi Pöykkö: Paimenten ja kuninkaiden kumarrus maalaustaiteessa (Fides 20/1997)
Kalevi Pöykkö: Betlehem ja Jeesuksen syntymäluola taiteessa (Fides 20/2000)
Paimenten ja kuninkaiden kumarrus maalaustaiteessa
Jeesuksen syntymään liittyvät kuvalliset esitykset ovat keskeisimpiä ja – Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan liittyvien kuvausten ohella – myös kaikkein yleisimpiä kristillisen kuvataiteen aiheita. Niihin liittyy myös runsaimmin erilaisia ikonografisia aineksia, sillä lähes kaikilla yksityiskohdillakin on tietty merkitys. Ne perustuvat joko Raamatun tai erilaisten legendojen teksteihin ja pyhien henkilöiden, kuten pyhän Birgitan, näkyihin. Näitä piirteitä voi havaita myös tämän lehden kansikuvana olevassa Martin Schongauerin Paimenten kumarrus –maalauksessa 1400-luvulta samoin kuin oheisessa Andrea Mantegnan teoksessa Kuninkaiden kumarrus, sekin samalta vuosisadalta.
Kysymys Jeesuksen syntymästä nousi esiin 200-luvulla. Luukkaan evankeliumin sisältämiä tietoja täydennettiin vähitellen muilla teksteilla kuten legendoilla, jotka korostavat erityisesti Jumalan Pojan syntymisen ihmettä. Jeesuksen syntymän juhlaa vietettiin ensin idässä 6. tammikuuta. Paavi Liberiuksen aikana 354 joulua alettiin viettää Roomassa 25.12., ja näin alettiin myöhemmin tehdä myös idässä.
Koska inkarnaatio – Jumalan tuleminen ihmiseksi – katsottiin pelastustyön edellytykseksi, kuvataiteissakin alettiin osoittaa yhä kasvavaa kiinnostusta Betlehemin tapahtumia kohtaan, osittain myös joulun vieton ja ajan kristologisten kiistojen vaikutuksesta. Syntymä, joka usein esitetään juuri paimenten kumarruksen yhteydessä, on tärkein osa joulun tapahtumiin liittyvää kuvitusta, samoin kuninkaiden kumarrus.
Muita merkittäviä kohteita ovat muiden muassa Marian ilmoitus, Joosefin uni, Marian ja Elisabetin kohtaaminen, matka Betlehemiin sekä tietysti kuvat, joissa esiintyy pyhä perhe tai pelkkä neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Itse syntymätapahtumaa ei luonnollisestikaan ole kuvattu.
Seuraavassa käsittelen kuitenkin vain paimenten ja kuninkaiden kumarrusta koskevia kuvallisia esityksiä muutamine taustatietoineen lähinnä länsimaisen ikonografian kannalta.
Muita merkittäviä kohteita ovat muiden muassa Marian ilmoitus, Joosefin uni, Marian ja Elisabetin kohtaaminen, matka Betlehemiin sekä tietysti kuvat, joissa esiintyy pyhä perhe tai pelkkä neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Itse syntymätapahtumaa ei luonnollisestikaan ole kuvattu.
Seuraavassa käsittelen kuitenkin vain paimenten ja kuninkaiden kumarrusta koskevia kuvallisia esityksiä muutamine taustatietoineen lähinnä länsimaisen ikonografian kannalta.
Jeesuksen syntymä – paimenten kumarrus
Varhaisimmat Jeesuksen syntymään liittyvät kuvat ovat 300-700-luvuilta. Vanhimmissa kuvissa ei neitsyt Marialla ollut vielä sellaista asemaa, kuin hänelle muodostui vähitellen Efeson kirkolliskokouksen (431) jälkeen. Kaikkein varhaisimmissa kuvissahan ei ole Mariaa lainkaan, vaan niissä esiintyy yleensä vain Jeesus-lapsi seimessään sekä usein myös aasi ja härkä. Roomalaisissa ja gallialaisissa varhaiskristillisen ajan sarkofageissa on yleensä vain Jeesus-lapsi ja seimi, joka osoittaa, kuinka jumalallinen lapsi syntyi köyhyyteen. Myöhemmin samaa asiaa korostettiin varsinkin kuvatun tallin tai tallikatoksen rikkinäisyydellä. Tämän on katsottu johtuneen erityisesti myöhäiskeskiajan hurskaudesta, jonka juuret olivat muun muassa Bernhard Clairvauxlaisen mystiikassa (1000-1100). Joosef ei myöskään ole varhaisimmissa kuvissa; hänen paikallaa saattoi olla profeetta Jesaja, joka kyllä alkoi väistyä Joosefin tieltä jo 400-luvulta lähtien. Aasi ja härkä esiintyvät lähes aina Jeesuksen syntymää esittävissä kuvissa. Niitä ei mainita evankeliumeissa, vaan ne perustuvat Jesajan tekstiin: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen.” (Jes. 1:3)
Origenes asetti tämän tekstin Luukkaan evankeliumin yhteyteen jo 200-luvulla; Jesajahan on teksteissään muutoinkin viitannut tulevaan messiaaseen (Jes. 9:1-6). Jacobuksen eli Jaakobin apokryfisen evankeliumin (100-l.) ja pseudo-Matteuksen (400-l.) tekstit myös mainitsivat molemmat eläimet. |
Jeesuksen syntymäpaikaksi esitettiin varsinkin idässä mutta usein myös keskiajan Italiassa luola tallin sijasta. Jonkinlainen kompromissi näistä kahdesta on maalaustaiteessa usein kuvattu eläinten katos luolan edessä. Pseudo-Matteus kertoo, kuinka Maria astui kolmantena päivänä luolasta, meni talliin ja asetti poikansa seimeen. Myös pyhän Birgitan näyssä 1300-luvulla esiintyy syntymäluola. Hän kertoo nähneensä Betlehemissä ihmeellisen kauniin kultatukkaisen neitsyen valkoisessa viitassaan ja hienossa tunikassaan sekä arvokkaan miehen (Joosefin), jolla oli mukanaan aasi ja härkä. Neitsyt synnytti ekstaasissa pojan, josta loisti sanomaton kirkkaus. Kuultiin myös enkelten laulua.
Birgitan näyssä on useita yksityiskohtia, jotka esiintyvät myös pseudo-Matteuksella sekä muissakin varhaisissa teksteissä, ja ne siirtyivät pian myös ajan maalaustaiteeseen. Tällaisia ovat muun muassa Marian kultatukkaisuus ja valoa hohtava lapsi maassa polvistuvan tai matalalla jakkaralla istuvan äitinsä palvomana. Valkoisen viitan sijasta Marialla on kuitenkin useimmiten sininen viitta ja punainen tunika, jotka säilyivätkin hänelle tunnusomaisena vaatetuksena vuosisatojen ajan.
Meditationes vitae Christi kertoo puolestaan, kuinka Joosef heitti sylillisen heiniä herrattaren jalkoihin ja kääntyi sitten sivummalle annettuaan vielä aasin satulan Marian istuimeksi – kaikki nämä ovat seikkoja, jotka usein toistuvat maalaustaiteessa, kuten muun muassa tämän lehden kansikuvassa, Martin Schongauerin 1400-luvun maalauksessa. Katoksen pylvään tai pilarin – jollainen esiintyy lähes aina myös Marian ilmoitus –aiheissa – on katsottu viittaavan Jeesuksen tulevaan kärsimykseen. Hänethän sidottiin Pilatuksen palatsissa pylvääseen ruoskittavaksi.
Usein kuvissa esiintyvät myös Betlehemin matkaan tai tulevaan Egyptin-pakoon vihjaavat jalkineet, matkasauva ja nyytti. Monissa kuvissa esiintyy myös leipä, lyhde tai viljan korsia viittauksina Betlehemiin. ”Ole tervehditty, Betlehem, leivän koti (tai talo)”, pyhä Hieronymus kertoo oppilaansa Paulan sanoneen. Varsinkin renessanssitaiteessa on näissä kuvissa usein myös palatsimaisen rakennuksen raunio, jollainen esiintyy myös Mantegnan Kuninkaiden kumarruksessa 1400-luvulta. Sen on sanottu viittaavan Daavidin palatsiin.
Usein esiintyy myös monihaarainen kasvi, joka sekin viittaa Jeesuksen maalliseen historiaan samoin kuin kannosta nouseva kasvi tai kukka: ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta.” (Jes. 11:1)
Ne viittaavat siis Jeesuksen sukupuuhun, Iisain juureen. Paimenet, joita tavallisesti on kolme, edustavat puolestaan juutalaisia, jotka ensiksi saivat tiedon Messiaan syntymästä, itämaan kuninkaat tai tietäjät taas pakanakansoja. Jo varsin varhain kuninkaat asetettiin liturgiseen yhteyteen Jeesuksen syntymän kanssa, kuten tietysti paimenetkin.
Ne viittaavat siis Jeesuksen sukupuuhun, Iisain juureen. Paimenet, joita tavallisesti on kolme, edustavat puolestaan juutalaisia, jotka ensiksi saivat tiedon Messiaan syntymästä, itämaan kuninkaat tai tietäjät taas pakanakansoja. Jo varsin varhain kuninkaat asetettiin liturgiseen yhteyteen Jeesuksen syntymän kanssa, kuten tietysti paimenetkin.
Kuninkaiden kumarrus
Mielikuvitusta kiehtova kertomus itämaiden tietäjäkuninkaista esiintyy Raamatussa vain Matteuksen evankeliumissa (2:1-12). Tapahtuman vietto, epifaniajuhla, näyttää palautuvan 200-luvun Egyptiin, josta se seuraavalla vuosisadalla levisi koko Orienttiin. Lännessä sitä vietettiin ensin Jeesuksen syntymän yhteydessä.
Pyhän Augustinuksen mukaan kysymys oli kaukaisen idän tietäjistä, jotka uuden tähden nähtyään ensimmäisinä pakanoina saivat tietää maailman Vapahtajan syntymisestä. Psalmin 72 joidenkin kohtien katsottiin viittaavan tähän tapahtumaan (Ps. 72:9-10): ”Kumartakoot häntä aavikoiden asujat, hänen edessään viholliset nuolkoot tomua. Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot.” Tästä johtuen jo 200-luvulla alettiin puhua tietäjien sijasta kuninkaista.
Mielikuvitusta kiehtova kertomus itämaiden tietäjäkuninkaista esiintyy Raamatussa vain Matteuksen evankeliumissa (2:1-12). Tapahtuman vietto, epifaniajuhla, näyttää palautuvan 200-luvun Egyptiin, josta se seuraavalla vuosisadalla levisi koko Orienttiin. Lännessä sitä vietettiin ensin Jeesuksen syntymän yhteydessä.
Pyhän Augustinuksen mukaan kysymys oli kaukaisen idän tietäjistä, jotka uuden tähden nähtyään ensimmäisinä pakanoina saivat tietää maailman Vapahtajan syntymisestä. Psalmin 72 joidenkin kohtien katsottiin viittaavan tähän tapahtumaan (Ps. 72:9-10): ”Kumartakoot häntä aavikoiden asujat, hänen edessään viholliset nuolkoot tomua. Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot.” Tästä johtuen jo 200-luvulla alettiin puhua tietäjien sijasta kuninkaista.
Länsimaisessa taiteessa kuninkaat alkoivat esiintyä varsinaisesti 900-luvulla. Legendojen mukaan heidän nimensä olivat Kaspar, Baltasar ja Melkior. Psalmin tekstin mukaisesti kuninkaita saattoi olla myös neljä. Joskus heitä oli jopa kaksitoista mutta tavallisimmin vain kolme. Lukumäärä on päätelty mitä todennäköisimmin Matteuksen evankeliumin tekstistä, jossa mainitaan tietäjien kolme lahjaa: ”He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä, Marian. Silloin je maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.”
Täyskeskiajalta lähtien kuninkaisiin on liitetty myös monia symbolisia merkityksiä, jotka heijastuvat myös maalaustaiteessa. He edustavat ihmisen kolmea ikäkautta, nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta, samoin kolmea silloin tunnettua maanosaa, Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Niinpä nuorin heistä, Melkior, esitetään usein tummaihoisena, maurina tai etiopialaisena, Balthasar on aasialainen ja Kaspar eurooppalainen mutta seemiläinen. Joidenkin legendojen mukaan apostoli Tuomas kastoi heidät myöhemmin. Varsinkin renessanssin ja barokin taiteessa kuninkaiden edellä mainitut piirteet, etenkin kuninkuus, ikäkaudet ja jopa maanosa (rotu) on esitetty usein selvästi. Niinpä Melkiorin afrikkalaisuus näkyy Mantegnankin maalauksessa.
|
Kuninkaiden kumarruksen tapahtumapaikka on tietenkin sama kuin paimenten kumarruksen – talli, tallikatos tai sitten luola, kuten Mantegnalla. Monet muutkin yksityiskohdat ovat samoja. Sellaisia ovat muun muassa Mariaan liittyvät lukuisat ikonografiset yksityiskohdat, esimerkiksi erilaiset kukkaset, linnut ynnä muut, joita saattaa maalauksissa olla niin runsaasti, ettei niihin tässä voi puuttua. Esimerkkeinä voi mainita usein esiintyvän pyyheliinan puhtauden merkkinä tai kirjan osoituksena Marian hurskaudesta. Nämä ovat erityisen tavallisia Marian ilmoitus –aiheissa. Myös Loreton litania ja muut vastaavat ovat vaikuttaneet kuvallisiin esityksiin: Maria viisauden istuimella tai lähteellä tai ruusujen keskellä.
Erityisesti paimenten kumarrus oli varsin yleinen aihe myös Suomen keskiaikaisessa kirkollisessa maalaustaiteessa. Monet muutkin neitsyt Marian elämään liittyvät kuva-aiheet esiintyvät meilläkin muun muassa 1400-luvulla erityisesti fransiskaanien piirissä sen vahvan mariologisen suuntauksen vuoksi. Rauman, Hattulan ja Lohjan kirkoissa on kauniita esimerkkejä tästä. Paimenten kumarrus –aiheen esittäminen jatkui reformaation jälkeen Suomen luterilaisen kirkon maalaustaiteessa katolisen tradition mukaisena aina viime vuosisadalle saakka, ja se on tietyssä määrin jatkunut siitä eteenkin päin.
Betlehem ja Jeesuksen syntymäluola taiteessa
”Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa, Marian, kanssa, joka odotti lasta.”
Betlehem
Betlehem sijaitsee vain noin yhdeksän kilometrin päässä Jerusalemista, mutta Galilean Nasaretista sinne arvellaan olleen Jeesuksen syntymän aikoihin noin parin viikon matka, koska haluttiin välttää Samariaa ja kuljettiin Jordanin vasenta rantaa. Kuningasajalla, satoja vuosia ennen Kristusta, Betlehem oli ollut merkittävä paikka, koska se sijaitsi Egyptiin johtavan karavaanitien varrella. Myöhemmin se oli kuitenkin menettänyt merkitystään. Jeesuksen syntymäpaikkana se on kuitenkin erityisen tärkeä, sillä se oli kuningas Daavidin kaupunki. Siellä Samuel oli voidellut Daavidin kuninkaaksi. Messiaan, uuden verson Iisain juuresta, odotettiin syntyvän juuri siellä, koska Jumala oli ilmoittanut tämän aikanaan Daavidille. |
Jeesuksen syntymään liittyvissä taideteoksissa kuvataan useimmiten syntymäluolaa tai –tallia tai eläinten katosta syntymäluolan edessä, usein myös ympäröivää vuoristomaisemaa tai ketoa lammaslaumoineen. Tallin tai luolan lähistölle on voitu kuvata myös raunioita, jäännöksiä komeasta rakennuksesta. Kuvissa saattaa olla myös viljalyhde, joskus jopa leipä. Monissa kuvissa esiintyy puunverso, joskus myös kukkaan puhjennut ruusu. Itse Betlehemin kaupunkia ei juuri esitetä, mukka kaikkien äsken mainittujen elementtien tarkoituksena on korostaa, että Jeesus syntyi juuri Betlehemissä. Maalausten taustassa näkyy kyllä usein kaupunki, mutta sen tarkoituksena on kuvata Jerusalemia temppeleineen, juuri syntyneen Vapahtajan tulevaa kuolinpaikkaa. Tulevaan kärsimykseen ja uhrikuolemaan viittaavat monet muutkin maalausten yksityiskohdat, erityisesti aasi ja härkä, antiikin pakanallisten uskontojen uhrieläimet. Seimen lähistöllä useissa maalauksissa näkyvästi esitetty pilarikin viittaa Kristuksen tulevaan kärsimykseen: sellaiseen hänet sidottiin ruoskittavaksi Pilatuksen palatsissa.
Taideteosten symboliikka on useimmiten hyvin monitasoista. Merkitykset ovat peräisin eri ajoilta, usein ympäröivästä pakanamaailmasta, sovellettuina kuitenkin kristillisiin käsityksiin sopiviksi.
Betlehemin nimen on katsottu merkitsevän ”leivän taloa”, ja juuri tästä syystä maalauksiin on aika usein kuvattu viljalyhteitä ja leipää. Jeesuksen yhteydessä ne viittaavat myös elämän leipään. Eri merkitykset kietoutuvat tällä tavoin usein yhteen vanhassa symboliikassa. Betlehemiin nimenomaan Daavidin kaupunkina viittaavat myös maalauksissa varsin usein esiintyvät rauniot, joiden useat tutkijat katsovat merkitsevän Daavidin palatsin jäännöksiä. ne osoittavat siis Jeesuksen maallisen suvun kuninkaallisen alkuperän: hän syntyi tavallaan maallisille perintömailleen, ei palatsiin vaan viereiseen luolaan tai talliin, jonka katto on lähes aina kuvattu rikkinäiseksi osoittamaan, että taivaallinen lapsi syntyi maailman köyhyyteen. Taideteoksissa tallin köyhyyttä alettiin erityisesti korostaa Clairvauxin Bernhardin vaikutuksesta 1100-luvulta lähtien. Yhteyttä Daavidin kautta Betlehemiin osoittavat myös puun versot ja kukkivat ruusut, joita esiintyy monissa maalauksissa. Niiden lähtökohtana ovat Jesajan sanat: ”Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristaan.” Myös tunnetussa joululaulussa viitataan tähän: ”On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan puhjennut.” Daavidin isän, Iisain, juuri eli sukupuu kuvataan usien myös itsenäisenä taideteoksena. Sellaisia on myös Suomen keskiajan kirkoissa, muun muassa Lohjalla.
|
Syntymäluola
Pyhässä maassa on kalkkikivivuoristoa, jossa on runsaasti luolia. Vanhassa testamentissa kerrotaan useissakin kohdissa, että niissä on asuttu, ja vielä nykyisinkin niitä on käytetty esimerkiksi tilapäisinä karjasuojina. Idän kirkon taiteessa ei kuvatakaan Jeesuksen syntymäpaikaksi tallia vaan luola, jonka edessä neitsyt Maria makaa lapsensa kanssa. Myös läntisessä taiteessa syntymäluolaa kuvataan hyvin usein. Niinpä paimenten ja myös kuninkaiden kumarrus saatetaan esittää syntymäluolan suulla tapahtuvana. Varsin usein nämä tapahtumat on sijoitettu jonkinlaisen tallikatoksen alle, mutta niissäkin näkyy takana yleensä luolan suuaukko. Tähän on vaikuttanut varsin varhainen ns. pseudo-Matteuksen teksti ja ennen kaikkea 1300-luvun lopulta lähtien pyhän Birgitan näky, joka tuli pian tunnetuksi ympäri Eurooppaa. Molemmat kertovat Marian synnyttäneen luolassa. Pseudo-Matteuksen mukaan Maria astui lapsen syntymän jälkeen kolmantena päivänä ulos luolasta ja asetti poikansa tallin seimeen.
Pyhässä maassa on kalkkikivivuoristoa, jossa on runsaasti luolia. Vanhassa testamentissa kerrotaan useissakin kohdissa, että niissä on asuttu, ja vielä nykyisinkin niitä on käytetty esimerkiksi tilapäisinä karjasuojina. Idän kirkon taiteessa ei kuvatakaan Jeesuksen syntymäpaikaksi tallia vaan luola, jonka edessä neitsyt Maria makaa lapsensa kanssa. Myös läntisessä taiteessa syntymäluolaa kuvataan hyvin usein. Niinpä paimenten ja myös kuninkaiden kumarrus saatetaan esittää syntymäluolan suulla tapahtuvana. Varsin usein nämä tapahtumat on sijoitettu jonkinlaisen tallikatoksen alle, mutta niissäkin näkyy takana yleensä luolan suuaukko. Tähän on vaikuttanut varsin varhainen ns. pseudo-Matteuksen teksti ja ennen kaikkea 1300-luvun lopulta lähtien pyhän Birgitan näky, joka tuli pian tunnetuksi ympäri Eurooppaa. Molemmat kertovat Marian synnyttäneen luolassa. Pseudo-Matteuksen mukaan Maria astui lapsen syntymän jälkeen kolmantena päivänä ulos luolasta ja asetti poikansa tallin seimeen.
Birgitta puolestaan kertoo muun muassa, kuinka hän näki hyvin kauniin kultatukkaisen neitsyen ja arvokkaan vanhemman miehen, jolla oli mukanaan aasi ja härkä. He astuivat luolaan, jossa mies kiinnitti eläimet seimeen. Sen jälkeen mies, siis Joosef, toi neitsyelle palavan kynttilän ja poistui, ettei hän olisi mukana synnytyksessä. Neitsyt riisui kenkänsä ja viittansa ja otti esiin kapalotarvikkeet. Sitten hän asettui polvilleen rukoilemaan. Neitsyen ollessa ekstaasissa Birgitta huomasi lapsen liikkuvan hänen kohdussaan. Neitsyt synnytti nopeasti pojan, josta loisti sanomaton kirkkaus. Lopulta Maria asetti lapsen seimeen kapaloituna ja valoa hohtavana. Birgitta kuuli myös enkelien suloista laulua. Useimpia Birgitan mainitsemia yksityiskohtia on sittemmin toistettu lukemattomissa taideteoksissa.
Muutamissa vanhoissa teksteissä, esimerkiksi Aadamin legendassa, syntymänluola vertautuu siihen luolaan, jonka Jumala asetti Aadamin ja Eevan suojaksi, kun saatana halusi tappaa heidät. Legendassa luolaa nimitetään ”armon ja suojan paikaksi”. Saman legendan mukaan Aadam suri tässä luolassa Eevan synnytyskipuja. Koska neitsyt Mariaa nimitetään myös ”uudeksi Eevaksi”, on haluttu nähdä ideayhteys näiden luolien välillä. Kirkkoisä Ireneus asetti puolestaan Jeesuksen syntymäluolan ja Haadeksen eli manalan toistensa yhteyteen 200-luvulla haluten viitata tällä Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
|
Betlehem ja syntymäluola pyhiinvaelluskohteena
On ymmärrettävää, että Jeesuksen syntymäpaikkakuntaa ja synnyinsijaa alettiin jo hyvin varhain pitää pyhiinvaelluskohteena. On tietoja, joiden mukaan nykyisen syntymäkirkon kryptassa olevalla hopeisella tähdellä merkittyä kohtaa on kunnioitettu jo 100-luvun puolivälissä Jeesuksen syntymäpaikkana. Silloin hänen syntymästään oli kulunut varsin vähän aikaa: tilanne oli sama, kuin jos nyt puhuisimme 1800-luvun puolivälin tapahtumista ja niiden paikoista. Meilläkin tiedetään muutamissa kartanoissa osoittaa sänkyjä, joissa Kustaa III tai Aleksanteri I on nukkunut Suomessa vieraillessaan. Betlehem kylläkin hävitettiin perusteellisesti 100-luvulla Hadrianuksen aikana, mutta voisi hyvin ajatella, että silloiset kristityt pystyivät siitä huolimatta tunnistamaan heille tärkeän Jeesuksen syntymäpaikan. Eikö its eluolan hävittäminen ollut tarpeetonta ja vaikeaakin? Hadrianus pystytti noille paikoille Adoniksen pyhän lehdon samoin kuin Golgatalle Jupiterin patsaan. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että näitä paikkoja pidettiin kristittyjen keskuudessa niin pyhinä jo 100-luvulla, että keisari katsoi parhaaksi lopettaa niiden kunnioituksen pyhittämällä ne pakanajumaluuksille.
On ymmärrettävää, että Jeesuksen syntymäpaikkakuntaa ja synnyinsijaa alettiin jo hyvin varhain pitää pyhiinvaelluskohteena. On tietoja, joiden mukaan nykyisen syntymäkirkon kryptassa olevalla hopeisella tähdellä merkittyä kohtaa on kunnioitettu jo 100-luvun puolivälissä Jeesuksen syntymäpaikkana. Silloin hänen syntymästään oli kulunut varsin vähän aikaa: tilanne oli sama, kuin jos nyt puhuisimme 1800-luvun puolivälin tapahtumista ja niiden paikoista. Meilläkin tiedetään muutamissa kartanoissa osoittaa sänkyjä, joissa Kustaa III tai Aleksanteri I on nukkunut Suomessa vieraillessaan. Betlehem kylläkin hävitettiin perusteellisesti 100-luvulla Hadrianuksen aikana, mutta voisi hyvin ajatella, että silloiset kristityt pystyivät siitä huolimatta tunnistamaan heille tärkeän Jeesuksen syntymäpaikan. Eikö its eluolan hävittäminen ollut tarpeetonta ja vaikeaakin? Hadrianus pystytti noille paikoille Adoniksen pyhän lehdon samoin kuin Golgatalle Jupiterin patsaan. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että näitä paikkoja pidettiin kristittyjen keskuudessa niin pyhinä jo 100-luvulla, että keisari katsoi parhaaksi lopettaa niiden kunnioituksen pyhittämällä ne pakanajumaluuksille.
Keisari Konstantinus ja hänen äitinsä Helena – sittemmin pyhä Helena – rakennuttivat useita kirkkoja Pyhälle maalle. Erityisesti Helena toimi varsin aktiivisesti pyhiinvaellusmatkoillaan, hänhän suoritutti muun muassa kaivauksia Golgatalla ja löysikin Kristuksen ristin. Betlehemin syntymäkirkkoa, joka on noista kirkoista vanhin, on pidetty nimen omaan Helenan rakennuttamana. Pyhä Hieronymus asui vuodesta 385 kuolemaansa asti, vuoteen 420, syntymäkirkon yhteydessä olevassa luolassa. Keisari Justinianus rakennutti 500-luvulla kirkon uudelleen, ja 1100-luvulla ristiretkeläiset korjailivat sitä. Kerrotaan, että kun saraseenit pitivät kirkkoa tallinaan, sen oviaukko muutettiin niin matalaksi, ettei hevonen sinne päässyt. Nykyisiin levottomuuksiin asti tämä viisilaivainen basilika on ollut maailman suosituimpia pyhiinvaelluskohteita. Muun muassa Birgitta teki vielä vanhoilla päivillään 1372 Pyhälle maalle vaarallisen matkan – hän joutui haaksirikkoonkin mutta pelastui – ja näki neitsyt Marian aiemmin antaman lupauksen mukaan Betlehemin syntymäluolassa Jeesuksen syntymää koskevan näkynsä, jolla oli suuri vaikutus länsimaiseen kristilliseen taiteeseen.